Olen edelleen
ansiotyöttömänä. En edelleenkään kehtaa tunkea mihinkään
väkisin töihin ja edelleen toivon mahdolliselta tulevalta
ansiotyöltäni mielekkyyttä.
Olen silti
erittäin tyytyväinen elämääni. Aikaa jää mm. kirjoittamiselle,
uusi kirja on muhimassa. Tulotkin riittävät hyvin, kun menot ovat
pienet. En ole joutunut vielä edes varatankille, vaan kaikki
hankkimani vararavinto on onneksi edelleen säilöttynä keskivartalooni. Lisäksi olen vuosien varrella säilönyt syömätöntäkin ravintoa. Pakasteet ovat pullollaan. Vuoden 1984 uskomatonta
puolukkasatoa on vielä vähän jäljellä, joten tänäkään vuonna en saanut
mennä puolukkametsään.
Eikä siinä
vielä kaikki. Olen perijätär. Perin äitini pakastearkun sisällön.
Ja kuivamuonakaappien. Sain siis mm. Amerikan apuna 40-luvulla
tulleet kanelitangot ja 60-luvulla Aarnen ja Editan kyläkaupasta ostetun Atamon-säilöntäaineen. Kyllä näillä varastoilla ihminen jos toinenkin pärjää.
Lisäksi olen
säästäväinen ihminen. Säästän kaiken. Vaikken tiedä, mikä
joku esine on, säästän sen, koskapa sitä saattaa joskus tarvita.
Ostan kuitenkin vain välttämätöntä. No, joskus haksahdan
kirjoihin, levyihin, lankoihin ja palapeleihin, vaikka kaikkia
niitäkin on vähintään riittävästi.
Kun sitten jotain ostan, pyrin
saamaan vastinetta koko rahalle. Kun käyn passikuvassa, täytän
koko kuvan naamallani, en halua maksaa tyhjän taustan kuvaamisesta.
Eri asia voisi olla, jos taustalla siintäisi komea maisema tai mies.
Silmälasien ostossa kokorahallaperiaate ei kuitenkaan
onnistunut. Yllytin miestäni ostamaan työnantajansa maksamat lasit niin isoilla vahvuuksilla kuin ne
voi tehdä, mutta eivät suostuneet myymään. Piti siis tyytyä
silmälääkärin toteamiin vahvuuksiin.
Olen aiemminkin
mietiskellyt, mitä töitä voisin hakea. Kaivoksella oli jokin aika sitten avoimena
peräpään tukkijan paikka. En tiedä, mitä kyseinen työhenkilö
tekee, mutta koska olen hyvä tukkimaan kaikki paikat täyteen
tavaraa, arvelin olevani sopiva ja harkitsin paikan hakemista. Myös
mallin töitä olen kaavaillut, sillä optikkoni kehui minun olevan
hyvä kuvaussessiossa. Tarvitaanko jossain siis hyvää silmänpohjamallia?
Tai jalkapohjamallia? Jalkahoitaja nimittäin kehui jalkapohjiani
hyvännäköisiksi. En ole mol.fi:sta kyseisiä työpaikkoja vielä
avoinna bongannut.
Mietin
työllistymistä taas myös sitä kautta, että mitä oikein
mielellään, suorastaan intohimoisesti tekisin. Palapelejä tuskin
kukaan palkallisesti rakentaa, mutta olen kuullut sudokuja
täytettävän työaikana. Voisin siis pestautua firmaan
sudokujen täyttäjäksi. Täyttäisin kaikki sudokut, jolloin muut
työntekijät voisivat keskittyä kokonaan omaan työhönsä. Jos
sudoku-osaamista ei haluta keskittää riskialttiisti vain yhdelle
ihmiselle – mitäpä tapahtuisi, kun jäisin lomalle tai vaikka sairastuisin eikä kukaan
firmassa enää osaisi täyttää sudokuja!? – voisin pestautua
sudoku-konsultiksi. Opettaisin nopeat täyttötekniikat, jolloin
sudokuihin ei kuluisi niin paljoa aikaa ja työntekijät
voisivat mahdollisesti siirtyä vaativampiin sudokuihin, jolloin
firman painoarvo nousisi.
Jos jollakin
työnantajalla nyt heräsi kiinnostus työpanostani kohtaan, yhteyttä
voi ottaa esim. kommenttikentän kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti