Tiistai 18.7.2017
Seikkailtuamme
Helsingissä muutaman päivän ostamme liput tiistaiaamuiseen
Kuopion junaan. Ostan liput soittamalla, sillä pyöräpaikkojen
varaaminen netissä vähän kangertaa. Saamme istumapaikat pyörien
viereisestä lemmikkieläinvaunusta. Junien istumapaikat ovat nykyään
tarkkaan profiloituja, meille osoitettiin vanhan miehen ja lihavan
naisen paikat. Sopiva niissä on istua.
Salakuuntelemme
matkan ratoksi kanssamatkustajan vuodatusta konnarille. Koiran ja lasten kanssa
matkustavan henkilön mielestä vaunu on pöyristyttävän sotkuinen,
niin sotkuinen, että he tuskin voisivat siinä eväitäänkään
nauttia. Matkustaja näyttää puhelimestaan kuvia myös edellisestä
matkastaan neljän vuoden takaa, silloinkin oli ollut pöyristyttävän
sotkuista. Konnari ei vaikuta kovin kiinnostuneelta noista
lähihistorian kuvista. Niin sitkaasti kovia kokenut
matkustaja kuitenkin tykittää, että saa lopulta lahjakortin
ravintolavaunuun. Me emme huomaa mitään sotkua. Päinvastoin,
meistä vaunu on siisti varsinkin lemmikkieläinvaunuksi.
Mukavaa katsella
junan ikkunasta osittain samoja maisemia, joita olimme juuri
pyöräilleet. Emme ole aiemmin tätä rataa matkustaneetkaan.
Saavumme Kuopioon puolenpäivän maissa. Sää on todella kuuma ja
aurinkoinen, mutta mustia ja uhkaavia ukkospilviä on joka puolella.
Täytyy pitää kiirettä, jotta ehtii polkea Rauhalahteen ennen
sadetta.
Startti aiheuttaa
taas päänvaivaa ja pientä säksätystä. Navigaattori näyttää
eri suuntaa kuin vaistoni -
joka ei ole aivan luotettava sekään. Poljemme muutaman korttelin ja
pysähdyn kysymään vastaan tulevalta rouvalta tietä. Rouva seisoo
hetken hiljaa ja näyttää, ettei hän aio sano mitään, mutta
sitten alkaa ohjetta pulputa. Tarkkaan ja seikkaperäisesti
kuopiolainen neuvoo tien. Lumoudun ja vakuutun ohjetulvasta, mutta
unohdan jo ensimmäisen käännöksen jälkeen loput ohjeet, joten
seuraamme taas navigaattoria.
Mäkiä riittää
täälläkin. Hurhautamme jossakin alamäessä sen risteyksen ohi,
josta olisi pitänyt kääntyä vasemmalle ja eksymme vähän. Ei se
muuten haittaisi, mutta ukkospilvet hipovat jo niskaa.
Olemme
väärällä puolella viitostietä. Lopulta löydämme siltarummun,
jonka kautta kömyämme Rauhalahden puolelle. Vähän jännittää,
odottaako Ooppeli meitä vai onko sen voro vienyt. Ei ollut. Siellä
se nököttää samassa paikassa – riemullinen jälleennäkeminen!
Ja aurinkokin vielä paistaa, joten ehdimme kastumatta pakata
pyörät ja tavarat autoon ja käydä leirintäalueen
terassilla juomassa kahvit härpäkkeineen. Lämpötila on
kolmenkymmenen asteen tienoilla, sää on todella painostava.
Ooppeli hörähtää
käyntiin. Avaimella virtalukosta. Suuntaamme kohti pohjoista ja
silloin alkaa sataa ja ukkostaa. Sade on niin voimakas, että
Siilinjärvellä meidän on pakko pysähtyä pari kertaa tien
reunaan, koska emme näe mitään. Tai sen verran näemme, ettemme
ole ainoat pysähtyneet. Miten hyvä tuuri, että ehdimme pyöräillä
tämän sään alta pois! Kaikki kaksipyöräiset eivät ehtineet.
Täytyy kyllä
olla onnellinen myös siitä, että Ooppelissa on pitävä katto. Ja
seinät. Ei kastuta yhtään, vaikka sade on todella rankka. Kun
se vähän hellittää, jatkamme matkaa Iisalmeen, jossa on
tankattava. Suoritamme lentokonetankkauksen eli emme sammuta
moottoria tankatessa. Pysäytämme ooppelin sentään. Jopa meitä
nolottaisi, jos Ooppeli ei tankkauskatoksessa käynnistyisi ja
joutuisimme käynnistämään sen työntämällä tai konepellin
alta. Huoltoaseman piha on mäkinen, joten kahvittelun jälkeen on
lapsellisen helppoa startata alamäkilähdöllä. Ei huomaa
iisalmelaiset mitään outoa lähdössämme.
Loppumatka menee
hyvin, paitsi että Oulun jälkeen huomaamme, että eturenkaat ovat
kuluneet aivan sileiksi. Aurauskulmat ovat kuulemma pielessä. En
hengitä loppumatkalla, toivon, ettei ala sataa ja että renkaat
kestävät kotiin asti.
Kestivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti