Mummosuma ja muuta liikuntaa

Kävin pitkästä aikaa ystäväni houkuttelemana uimahallissa. Kemin uimahalli on kyllä mukava ja hieno - ei syyttä tullut valituksi vuoden 2017 vesiliikuntapaikaksi. Porealtaan viereisistä koko seinän kokoisista ikkunoista avautuu maisema puistoon ja merelle. Auringonlaskua meren taakse ja vaikka lumisia pakkasmaisemia voi ihailla lämpimässä vedessä istuen. Suosittelen, käykää ihmiset!

Kuvaaja: Antti Jänesaro

Emme ihan koko iltaa kuitenkaan istuneet porealtaassa, vaan myös vesijuoksimme. Maailma on parannettava porealtaassa ja saunassa, sillä vesijuoksua pitää harrastaa peräkkäin, ei rinnakkain. Sääntö on ymmärrettävä ja itseäkin miellyttävä varsinkin, jos käytössä oleva juoksualue on vain yhden radan levyinen tai juoksijoita on paljon. Muuten saattaa helposti syntyä mummosuma (vesijuoksijat näyttävät olevan pääsiassa meitä mummoikäisiä naisia). Uimavalvoja joutuisi sitten keksillä sumaa selvittämään ja se on raskasta ja ikävää puuhaa.


Kemin poreallas on iso. Pienemmässä saa olla tarkempana siitä, mitä veden alla tapahtuu. Olimme mieheni kanssa joitakin vuosia sitten Haikon kartanossa ja istuimme pienessä porealtaassa, jossa lisäksemme oli toinen pariskunta. Emme juurikaan keskustelleet, nautimme vaan hiljaisuudesta. Toisen pariskunnan mies näytti nauttivan erityisen paljon taaksepäin nojautuen ja silmät kiinni. Jossain vaiheessa mieheni kuiskasi minulle, enkö tunne mitään. Ihmettelin, mitä pitäisi tuntea. Mieheni oli äitynyt romanttiseksi ja kertoi hivelevänsä parhaillaan omalla jalallaan minun jalkaani. Sanoin, että olen taivuttanut jalkani taaksepäin penkin alle, joten ei ole minun jalka se. Naapuripariskunnan mies näytti nauttivan edelleen. Me poistuimme vähin äänin altaasta. Nauttiva mies näytti melko tuuhealta, joten motkotin miehelleni, miten hän voi luulla noin karvaista jalkaa minun jalakseni.


Poistuessamme kylpyläosastolta jäimme vielä baariin juomaan palauttavat. Samainen herra tuli pukuhuoneesta luoksemme ja kysyi, onko miehelläni mahdollisesti hänen housunsa. Mieheni katsoi vähän hölmistyneenä omia ja miehen jalassa olevia housuja ja totesi olevansa omissaan. Jolloin mies tarkensi puhuvansa uimahousuistaan, jotka olivat kadonneet pukuhuoneen penkiltä. Sieltähän ne löytyivät mieheni uimakassista. Omansakin olivat siellä, muttei useampia sentään. Joskus näinkin päin, useimmiten uimahallista palatessaan kassissa ei ole yksiäkään uimahousuja. Tai pyyhkeitä. Tai pesuaineita.



Vaikka uimahallissa on mukavaa, jostain syystä sisäliikuntaharrastuksiin lähteminen on minulle työlästä. Ei meinaa huvittaa. Mieluummin liikun ulkona. Pyöräiltyjen työmatkojen  ulkoiluhetket koukuttivat niin, että harmitti, jos joskus ei jostain syystä voinutkaan pyöräillä. Eräällä kotimatkalla pyörästäni puhkesi rengas. Talutin pyörän kotiin ja kannustin voimakkaasti miestäni korjaamaan renkaan samana iltana. Miestäni laiskutti ja hän sanoi vievänsä minut aamulla autolla töihin. Protestoin, koska halusin aamuisen raitisilma-annokseni. Tällöin mieheni lupasi viedä minut töihin peräkärryssä.

Koko rahan edestä

Olen edelleen ansiotyöttömänä. En edelleenkään kehtaa tunkea mihinkään väkisin töihin ja edelleen toivon mahdolliselta tulevalta ansiotyöltäni mielekkyyttä.


Olen silti erittäin tyytyväinen elämääni. Aikaa jää mm. kirjoittamiselle, uusi kirja on muhimassa. Tulotkin riittävät hyvin, kun menot ovat pienet. En ole joutunut vielä edes varatankille, vaan kaikki hankkimani vararavinto on onneksi edelleen säilöttynä keskivartalooni. Lisäksi olen vuosien varrella säilönyt syömätöntäkin ravintoa. Pakasteet ovat pullollaan. Vuoden 1984 uskomatonta puolukkasatoa on vielä vähän jäljellä, joten tänäkään vuonna en saanut mennä puolukkametsään.


Eikä siinä vielä kaikki. Olen perijätär. Perin äitini pakastearkun sisällön. Ja kuivamuonakaappien. Sain siis mm. Amerikan apuna 40-luvulla tulleet kanelitangot ja 60-luvulla Aarnen ja Editan kyläkaupasta ostetun Atamon-säilöntäaineen. Kyllä näillä varastoilla ihminen jos toinenkin pärjää.


Lisäksi olen säästäväinen ihminen. Säästän kaiken. Vaikken tiedä, mikä joku esine on, säästän sen, koskapa sitä saattaa joskus tarvita. Ostan kuitenkin vain välttämätöntä. No, joskus haksahdan kirjoihin, levyihin, lankoihin ja palapeleihin, vaikka kaikkia niitäkin on vähintään riittävästi. 

Kun sitten jotain ostan, pyrin saamaan vastinetta koko rahalle. Kun käyn passikuvassa, täytän koko kuvan naamallani, en halua maksaa tyhjän taustan kuvaamisesta. Eri asia voisi olla, jos taustalla siintäisi komea maisema tai mies. Silmälasien ostossa kokorahallaperiaate ei kuitenkaan onnistunut. Yllytin miestäni ostamaan työnantajansa maksamat lasit niin isoilla vahvuuksilla kuin ne voi tehdä, mutta eivät suostuneet myymään. Piti siis tyytyä silmälääkärin toteamiin vahvuuksiin.


Olen aiemminkin mietiskellyt, mitä töitä voisin hakea. Kaivoksella oli jokin aika sitten avoimena peräpään tukkijan paikka. En tiedä, mitä kyseinen työhenkilö tekee, mutta koska olen hyvä tukkimaan kaikki paikat täyteen tavaraa, arvelin olevani sopiva ja harkitsin paikan hakemista. Myös mallin töitä olen kaavaillut, sillä optikkoni kehui minun olevan hyvä kuvaussessiossa. Tarvitaanko jossain siis hyvää silmänpohjamallia? Tai jalkapohjamallia? Jalkahoitaja nimittäin kehui jalkapohjiani hyvännäköisiksi. En ole mol.fi:sta kyseisiä työpaikkoja vielä avoinna bongannut.


Mietin työllistymistä taas myös sitä kautta, että mitä oikein mielellään, suorastaan intohimoisesti tekisin. Palapelejä tuskin kukaan palkallisesti rakentaa, mutta olen kuullut sudokuja täytettävän työaikana. Voisin siis pestautua firmaan sudokujen täyttäjäksi. Täyttäisin kaikki sudokut, jolloin muut työntekijät voisivat keskittyä kokonaan omaan työhönsä. Jos sudoku-osaamista ei haluta keskittää riskialttiisti vain yhdelle ihmiselle – mitäpä tapahtuisi, kun jäisin lomalle tai vaikka sairastuisin eikä kukaan firmassa enää osaisi täyttää sudokuja!? – voisin pestautua sudoku-konsultiksi. Opettaisin nopeat täyttötekniikat, jolloin sudokuihin ei kuluisi niin paljoa aikaa ja työntekijät voisivat mahdollisesti siirtyä vaativampiin sudokuihin, jolloin firman painoarvo nousisi.

Jos jollakin työnantajalla nyt heräsi kiinnostus työpanostani kohtaan, yhteyttä voi ottaa esim. kommenttikentän kautta.