Pyöräreissu 2017, päivä 7: Iitti - Pyhtää

Keskiviikko 12.7.2017


Vaikka blogin jatkaminen on vähän viivähtänyt, ei se tarkoita, että olisimme ystäviemme mökille jymähtäneet, vaikka se houkutteleva vaihtoehto olisikin ollut.


Sade ropisee edelleen, kun heräämme. Maukkaan aamiaisen jälkeen tutkailemme sääennusteita, sateen pitäisi loppua iltapäivällä. Suunnittelemme päivän reitin ja varaamme yösijan Pyhtäältä. Vetkuttelemme sen verran lähtöämme, että ystävämme heltyy vielä keittämään meille linssikeiton. Lisäksi ehdimme mukavasti tavata seuraavat mökkivieraat.

Vaikka sade jatkuu, kahden maissa on kuitenkin pakko startata, sillä muuten emme ehdi illaksi Pyhtäälle. Mökin märkä hiekkatie on melkoisen raskas ajettava. Oma painohan ei ole merkittävä, mutta kun matkatavaraa on niin paljon. Välillä pyörä uppoaa niin, että pitää taluttaa. Onneksi matka ei ole pitkä. Asfaltille päästessämme sade hiljalleen loppuu.


Mökkiystävämme vieraineen saavat meidät Kausalassa autolla kiinni. Luulemme, että he tulevat varmistamaan, että varmasti poistumme paikkakunnalta, mutta he tuovatkin meille terassilleen unohtuneen vararenkaamme. Oli kiva vielä tavata ja samalla saada varmistus, että valitsemamme tie on oikea.


Reitti Kausalasta Elimäelle on miellyttävä – kauniit maalaismaisemat ja aurinkokin taas välillä paistelee. Olemme ohittaneet Salpausselän ja merenranta lähestyy, joten maasto on tasaisempaa. Elimäeltä löytyy upea Piika ja Renki -kahvila, jossa on myös käsityö- ja lahjatavaramyymälä sekä taidenäyttely. Isäntäparin suloinen kiinanharjakoira tekee tuttavuutta. Juomme kahvit ja haukkaamme välipalaa. Ihastelemme taloa tavaroineen. Pyöräretken budjettia tasoittaa kivasti se, että mitään ei voi ostaa, koska laukut ovat jo valmiiksi pullollaan. Otan vain kuvia matkamuistoksi.

Tihkusade alkaa taas, kun olemme lähdössä. Pyöriä pakkaillessamme juttelemme pitkään paikallisen rouvan kanssa. Matka jatkuu Ratulan (se tv:stä tuttu?) ja Kuninkaankylän kautta kohti Ruotsinpyhtäätä. Koska Ruotsinpyhtää on ruukkipaikka, mäkiä on taas tiedossa. Ruukkialueelle olisi kiva poiketa, mutta päivän pyöräily ja loppumatkan mäet painavat sen verran, että ajamme suorinta, helpointa ja lyhyintä tietä kohti Pyhtään Patruunantaloa.


Survaisen päivän viimeisillä voimilla kettinkini paikoiltaan Patruunantalon pihalla. Timo jää sitä asentelemaan ja minä hoipun kirjautumaan sisään. Kello on noin kahdeksan ja ruokaakin pitäisi vielä saada. Paljastan vastaanotossa, etten jaksa ajaa tänään enää yhtään, minkä ehkä huomaa olemuksestani. Olin loppumatkalla miettinyt, että jos jostain syystä majoitusta ei olekaan, pyydän saada nukkua vaikka respan sohvalla tai siivouskomerossa. Majoitus tietenkin löytyy. Palvelu on ystävällistä ja mukavaa, saan jopa valita, nukummeko modernimmassa ulkorakennuksen huoneessa (jonne pitäisi jaksaa ajaa vielä viisikymmentä metriä) vai päärakennuksen vanhasti kalustetussa huoneessa. Valitsen vanhan. Se sopii meille. Huone on kaiken lisäksi ”Teknikon huone”, joten etenkin mieheni sopii sinne hyvin.

Huone – samoin kuin koko talo – on upea! En ihmettele, jos huoneessa kummittelisi. Olen suorastaan melko varma, että näin tulee tapahtumaan. Pienen elpymisen ja siistiytymisen jälkeen hörppäämme palauttavat upealla terassilla, jossa mieheni kuvittelee olevansa itse patruuna, teknikko kun sentään on.

Palauttavien jälkeen jaksamme polkaista ABC:lle, joka on lähialueen ainoa tähän aikaan avoinna oleva ruokapaikka. Mutta yksi paikka riittää kyllä meille. Ja ABC:n pastat ovat oikein makoisat. Mieheni yrittää vielä olutostoksille, mutta kellohan on jo yli yhdeksän... taas se tapahtuu. Mies itkee.


Pikaisesti siis takaisin Patruunantaloon nukkumaan.

Päivän kilometrimäärä oli 71,5, keskinopeus 17,5 km/h, maksiminopeus 43 km/h. Nousua kertyi vaivaiset 512 m ja laskua 659 m. Lapsellisen helppo maasto. Ai niin, miksi se silti niin väsytti?

Pyöräreissu 2017, päivä 6: Hillosensalmi - Iitti

Tiistai 11.7.2017


Olemme ensimmäisinä aamiaisella ja ihanasti lasiseinän vieressä aurinkoisissa järvimaisemissa, luksukselta tuntuu. Syömme edellisiin reissuihin verrattuna ehkä vähän maltillisemmat aamiaiset, sillä mäkien kohtaaminen vatsat liian pullollaan vaikeuttaa etenemistä. Aika paljon kuitenkin syömme edelleen.


Tie jatkuu samanlaisena kuin eilen – loistava asfaltti ja niin mäkinen maasto, että se on jo vähän helpompaa, sillä alamäen jälkeen tulee heti ylämäki joten alamäkivauhdilla pääsee joskus pitkällekin. Ei aina.


Vuohijärvelle saavumme kymmenen maissa ja parkkeeraamme Luonto- ja kulttuuritalon terassille. Harmillisesti kahvila avautuu vasta tunnin päästä, mutta Timo karismaattisena miehenä saa puhuttua töihin jo saapuvilta ystävällisiltä rouvilta meille pullakahvit (maksamme ne sentään, maksuttomuuteen ei Timonkaan karisma riitä). Vieressä on Rakkauspuisto, poseeraamme sen edessä.

Matkaa pitäisi jatkaa, mutta kiistelemme Vuohijärven t-risteyksessä, kumpaan suuntaan. Minä lähtisin ilman muuta oikealle, Timo navigaattoreineen vasemmalle. Luonnollisesti lähdemme vasemmalle. Mäkiä on. Jos jaksaisin tuottaa ääntä, huutaisin Timolle, että mielestäni menemme väärään suuntaan kohti Valkealaa, kun meidän pitäisi mennä kohti Jaalaa. Toki Valkealan kauttakin pääsemme Iittiin, mutta matka on pidempi, mikä ei tunnu ollenkaan hyvältä ajatukselta. Muutaman kilometrin jälkeen maasto tasaantuu sen verran, että jaksan huutaa Timon pysähtymään suuntaa protestoidakseni. Timokin suostuu katsomaan uudelleen karttaa ja uskoo lopulta meidän olevan väärällä tiellä.


Vähän matkan päästä kääntyy tien Suur-Selänpäälle, jota kautta pääsemme kohti Jaalaa. Muutaman kilometrin koukkaus tästä tuli. Ei paha, mutta sen verran kiehuttaa, etten edes varoita metsään suunnistavaa Timoa olemaan kusematta miinaan. Olemme puolustusvoimien alueella, mitä Timo ei huomaa, koska Garmin ei sitä kerro.


Timon onneksi Suur-Selänpääntie kulkee tasaisesti harjun päällä ja tuulikin on reippaasti myötäinen, joten mukavaa vauhtia hurhautamme alunperin suunnittelemallemme reitille. Erittäin kauniissa maalaismaisemissa ajelemme Jaalaan, josta löydämme Lähetystyön kesäkahvilan kirkosta. Kahvilaa pitää kaksi mukavaa ja puheliasta rouvaa, joiden kanssa jutustelemme pitkään ensin pyöräilystä ja lopulta muistakin elämän alueista (muitakin tosiaan on!). Tarjoilut ovat hyviä, maksu omantunnon mukaan ja samalla tutustumme isoon hienoon puukirkkoon. Tässä viimeistään unohtuu ylimääräisen kierroksen harmitus.

Kimolassa olisi lähipäivinä sikajuhlat, mutta saavat juhlia ilman meitä, sillä jatkamme reippaasti matkaa kohti Iitin kirkonkylää, jossa ajattelemme käyvämme kaupassa ostamassa pientä mökkituliaista. Kauppaa ei löydy. Sen sijaan hörppäämme vielä kahvit ja vichyt karjalanpiirakoineen viihtyisässä kesäkahvilassa.


Olemme menossa seuraavaksi yöksi ystäviemme mökille Urajärven rannalle. Tarkistamme vielä soittamalla, että olemme valitsemassa oikean hiekkatien, sillä sateen uhka roikkuu niskassa. Ystävä vahvistaa reittimme ja lohduttaa, että loppumatka ei ole erityisen mäkinen. Emme saa selvää, oliko kyse lohdutuksesta vai siitä, että ystävämme ei ole ajanut reittiä pyörällä, sillä reitti ON mäkinen. Ja sorainen. Ja kivinen. Ja urainen. Ja voimani ovat vähissä, joten kaikki tien huonot ominaisuudet kertautuvat.


Hyvien ohjeiden avulla pääsemme kuitenkin helposti perille. Meille on viritetty punainen maalinauha, jota pyöräilyn hidastamat aivomme eivät tosin meinaa ymmärtää. Tai ehkä alitajuisesti pelkään, että olen jo niin heikossa kunnossa, että jos maalinauha on yhtään sitkaampaa materiaalia, pongahdan siihen törmätessäni selälleni. Hyvä massa ja loiva alamäki saavat kuin saavatkin nauhan katkeamaan ja päivän pyörämatka päättyy sopivasti kylmien palautusoluiden ääreen. Aah!

Illalla mukavassa seurassa saunaa, uimista, hyvää ruokaa rannalla, tikanheittoa, vesilintupoikueiden seurailua ja lopulta makeat unet sateen ropistessa.

Ajokilometrejä kertyi tänään 74, keskinopeus oli 17 km/h ja maksiminopeus 43 km/h. Nousimme 1048 m ja laskimme 946 m.

Pyöräreissu 2017, päivä 5: Otava - Hillosensalmi

Maanantai 10.7.2017


Kaunis aurinkoinen aamu taas. Elämän pieniä iloja, kun aamiaisen voi syödä majoitustilassa omassa rauhassa ja on oma vessakin sisätiloissa. Aamiaiskori on runsas – vähän liikaakin samaa lajia (teepusseja, kahvia, maitoa, mehua...). Teemme ylimääräisistä ruuista matkaeväitä ja jätämme loput jääkaappiin. Pakkaamme pyörät ja luulemme pääsevämme hyvissä ajoin matkaan, mutta Timon pyörän etukumi on taas tyhjä. Siispä paketin purku ja paikkaushommiin.

Vajaan tunnin verran lähtö viivästyy, mutta aika kuluu mukavasti rupatellessa parin siivoojan kanssa. Jutustelemme myös naapurihuoneiston ruotsalaismiehen kanssa sen minkä kieli ruotsiin aamutuimaan taipuu. Hän on moottoripyörällään tulossa Imatran ajoista ja menossa Helsinkiin iltalaivalle. Me puolestaan varaamme seuraavan yöpaikan Orilammen Lomakeskuksesta Hillosensalmelta.


Joudumme ajamaan 5-tietä, mikä etukäteen vähän arveluttaa. Liikenne on kuitenkin yllättävän hiljainen ja piennar kohtalainen, joten ajaminen on ihan mukavaa. Mäetkään eivät ole kummoisia, mikä on isojen autoteiden hyvä puoli. Autoille maasto leikataan tasaiseksi. Kevyt liikenne kiipeilköön.


Pysähdymme hörppytauolle linja-autopysäkille. Sanon Timolle, että kymmenkunta metriä aiemmin tien vieressä oli pari juomatölkkiä. Timo lähtee hakemaan ne kahden eilen tyhjennetyn tölkin seuraksi verkkokassiin tarakalle. Rahaa tulee. Ja ympäristö siistiytyy. Timo kainostelee ja potkiskelee kiviä - ei kehtaa poimia tölkkejä, kun autoja on näköpiirissä. Timon kikkaillessa bongaan pysäkiltä ison kasan tölkkejä ja pulloja. Ainakin kymmenen! Nyt lähtee köyhyys! Ääneen naurattaa! Mietimme, mahtavatko tölkit olla erään Kajaanin runoviikolle matkanneen soitinyhtyeen jäljiltä.

Tölkeistä riehaantuneina alamme tosissaan tuijotella tienvieruksia. Pelisääntöjä pitää kuitenkin tarkentaa, kun Timo tölkin nähdessään tekee suttijarrutuksen ja minä peesaajana rytisen peräänsä. Sovimme, että noukimme tölkit ja pullot vain, mikäli pysähtyminen käy sutjakasti. Ehkä siihenkin tarkoitukseen pitäisi kehittää joku käsimerkki? Joka tapauksessa siivoamme aika hyvin Otava-Mäntyharju -välin. Timon nälkä kasvaa kerätessä ja hän ehdottaa, että minä ajaisin tien vasenta reunaa haravoinnin tehostamiseksi, mutta siihen en sentään lähde.


Seuraava pysähdyspaikka Mäntyharju aiheuttaa ärsyttävän ”Mäntyharjun pojat lähti reissulle” -korvamadon. Koko päiväksi. Nautimme kuitenkin kuumalla torilla kahvit paikallisine herkkuineen ja etsimme kaupan, josta voi ostaa uuden vararenkaan.


Mäntyharjulta lähdettyämme pysähdymme hetkeksi ihastelemaan taidekeskus Salmelaa. Myös kauniita maalaismaisemia on välillä valokuvattava. Sanoisinko taas, että kyllä Suomi on kaunis!

Woikosken tehdasmuseoalueella levähdämme hetken. Tehdasmuseon kupeessa on viehättävä kahvila Saiman torppa, mutta eipä satu olemaan auki. Pari motoristia korjailee varusteitaan samalla levähdysalueella, yritämme hengailla tuttavallisesti ikään kuin olisimme samaa heimoa, mutta emme tule noteeratuiksi. Liian vähän hevosvoimia pyörissämme?

Tie Hillosensalmeen on mielenkiintoinen. Mäkiä riittää taas. Onneksi asfaltti on vasta uusittu ja siten loistavassa kunnossa, joten nyt uskaltaa päästellä alamäetkin lähes jarruttelematta. Piennarta ei ole, mutta liikenne on hiljainen, joten hyvä siinä on pyöräilijän edetä. Ihastelen vanhoja hienoja metsämaisemia, olemme Repoveden kansallispuiston liepeillä. Päästyämme Orilammen Lomakeskukseen yritän jakaa maisemaihastelukokemuksiani Timon kanssa. Hän ei ole ollenkaan huomannut maisemia, sillä hän on edelleen vain bongaillut tölkkejä tien reunasta. Siihen koukuttuu.


Orilammella on kiva uimaranta, joten käyn pulahtamassa, minkä jälkeen sujahdamme terassille palauttavien pariin. Paikalle saapuu retkipyöräilijänainen, joka ei ole suomalainen. Etsii miestään, joka on majoittunut aiemmin. Nainen suorastaan hoippuu lasittunein katsein. Onkohan mäkimaasto päässyt hänetkin yllättämään?


Suihkun jälkeen syömme pizzat upeassa näköalaravintolassa. On aika myöhä, joten asiakkaita on vähän ja tarjoilijalla on hetki aikaa jutustella ja kertoilla paikan historiasta – on Kekkosen vakiopaikkoja ollut tämäkin, mitä emme ihmettele.

Katsomme pitkästä aikaa elokuvan ja jopa pysymme hereillä loppuun asti. Surullinen Aileen Wuornos -tapaus pitää silmät selällään. Ei tule uniin sentään.


Päivän ajomatka oli 65 km, keskinopeus oli 16,5 km/h ja maksiminopeus 53,4 km/h. Nousua kertyi 2006 metriä ja laskua 2045 metriä.

Pyöräreissu 2017, päivä 4: Kangasniemi - Otava

Sunnuntai 9.7.2017


Rauhallista oli öisellä Kiviniemen leirintäalueella, joten hyvin nukuimme. Emme heränneet edes, kun viereiseen mökkiin oli yöllä tullut ulkomaalaisporukka kanoottireissultaan. Nautimme omatekoisen aamiaisen leirintäalueen keittiössä ja jutustelemme asuntoautolla reissaavan herrasmiehen kanssa, jota pyöräilymme kiinnostaa. Varaamme seuraavan yösijan Otavasta Mikkelin kupeesta asuntohotelli Huvikummusta.


Leirintäalueen isäntä varoittelee edessämme olevasta routavaurioisesta tiestä, jota Puula-pyöräilytapahtuman osallistujat olivat moitiskelleet. Retkipyörillä tie menettelee, mutta ymmärrämme kapearenkaisilla lujaa ajavien ongelmat. Halkeamat asfaltissa saattavat olla pyöräilijöille todella vaarallisia. Otavaan päin johtava Vanhamäentie on silti ihan miellyttävä ajettava. Pahoja mäkiä on vain muutama ja tien varrella on kauniita maalaismaisemia.


Pysähdymme vilttitauolle Mikkelin ja Kangasniemen rajalla olevalle mukavalle levähdysalueelle: laaja nurmikenttä puron rannalla ja oikein pöytä ja penkitkin eväiden nauttijalle. Tällaisia ei valitettavasti ole kovin tiheässä. 

Seuraavalla hörppytauolla herkistyn ihastelemaan perhosparia, joka taitolentelee niittykukkien seassa. Hymyilen itsekseni - ovat niin kauniita ja kesäisiä. Herkkä tunnelma vähän latistuu, kun Timo kysyy, mitä irvistelen. Vastaan irvisteleväni hänelle, mutta että tarkoitukseni oli, ettei hän olisi huomannut. Se siitä maalaisromantiikasta.


Otavaan on enää kymmenkunta kilometriä ja olemme jo heittäneet toivomme päiväkahveista, mutta mitäpä avautuu eteemme mutkan takaa: Koskikrouvi! Melkein säikähdämme. Pakko kurvata pihaan, vaikka päivän päämäärä jo melkein häämöttää. Terassilla istuskelee asiakkaita, joilla jokaisella on edessään oluttölkki. Astumme baariin ja myyjä kysyy, että mitäpä sitä laitetaan. Hän vuorostaan säikähtää, kun minä pyydän jäätelön ja Timo kahvia. Mies keittää tuoreen kahvin ja hakee kaupan puolelta kermawienerin, jota kukaan lääkäri ei kuulemma suosittele. Hyvää on.


Terassilla on lämmintä ja aurinkoista. Baari oli todella mukava yllätys. Myöhemmin Otavassa kuulemme, että kyseessä on täyden palvelun talo, jonka kauppias toimittaa vaikka kattopellit, maalit ja puutavarat kotiinkuljetuksella, jos semmoinen tarve asiakkaalle iskee. Upeaa, että tuollaisiakin yrityksiä vielä on.


Välipalatauko oli kyllä paikallaan, sillä loppumatka Otavaan alkaa hirmuisella ylämäellä. Ilahduttavasti tulee myös huomattavia alamäkiä, jotka päästelemme hiukset ja kainalokarvat hulmuten. Ilma on suorastaan kuuma, joten pysähdymme vielä pari kertaa juomaan ja valokuvaamaan idyllisiä puisia tuulimyllyjä.

Majoittumisen aloitamme respan suosituksesta (olemuksestani johtuen?) palautusoluilla Huvikummun terassilla. On se vaan aina yhtä nautinnollista – oluen tuntee todella ansainneensa. Pari pyöräilystä kiinnostunutta haastattelee meitä. Palaudumme sen verran, että jaksamme siirtyä kadun toiselle puolelle rivitalohuoneistoomme.


Majoitus on miellyttävä: vanhahko siisti rivitalohuoneisto tupakeittiöineen. Peseydymme, lepäämme hetken ja hyppäämme pyörien selkään. Pyöräilemme Otavan keskustassa ja osumme uimarannalle. Harmittelen, ettei uimapuku tullut mukaan, olisi kiva pulahtaa. Timon mielestä voisin ihan hyvin juosta rannan halki alastikin lapsiperheiden sekaan uimaan. En juokse.


Paluumatkalla meidät yllättää reipas vesisade, vaikka aurinko paistaa koko ajan. Kastumisen uhka on niin voimakas, että hakeudumme koulun porraskatokseen sadetta pitämään. Ukkoskuurotyyppinen sade lakkaa nopeasti ja polkaisemme Huvikummun terassille syömään. Lähtiessä saamme mukaamme aamiaiskorin ja käymme täydentämässä huomisen matkaeväsvaraston viereisestä kaupasta.

Päivälle kertyi 58 ajokilometriä ja nousua 684 m. Keskinopeus oli 16,6 km/h ja maksiminopeus 50,35 km/h.