Kaunis aurinkoinen aamu taas. Elämän pieniä iloja, kun aamiaisen voi syödä majoitustilassa omassa rauhassa ja on oma vessakin sisätiloissa. Aamiaiskori on runsas – vähän liikaakin samaa lajia (teepusseja, kahvia, maitoa, mehua...). Teemme ylimääräisistä ruuista matkaeväitä ja jätämme loput jääkaappiin. Pakkaamme pyörät ja luulemme pääsevämme hyvissä ajoin matkaan, mutta Timon pyörän etukumi on taas tyhjä. Siispä paketin purku ja paikkaushommiin.
Vajaan tunnin verran lähtö viivästyy, mutta aika kuluu mukavasti rupatellessa parin siivoojan kanssa. Jutustelemme myös naapurihuoneiston ruotsalaismiehen kanssa sen minkä kieli ruotsiin aamutuimaan taipuu. Hän on moottoripyörällään tulossa Imatran ajoista ja menossa Helsinkiin iltalaivalle. Me puolestaan varaamme seuraavan yöpaikan Orilammen Lomakeskuksesta Hillosensalmelta.
Joudumme ajamaan 5-tietä, mikä etukäteen vähän arveluttaa. Liikenne on kuitenkin yllättävän hiljainen ja piennar kohtalainen, joten ajaminen on ihan mukavaa. Mäetkään eivät ole kummoisia, mikä on isojen autoteiden hyvä puoli. Autoille maasto leikataan tasaiseksi. Kevyt liikenne kiipeilköön.
Pysähdymme hörppytauolle linja-autopysäkille. Sanon Timolle, että kymmenkunta metriä aiemmin tien vieressä oli pari juomatölkkiä. Timo lähtee hakemaan ne kahden eilen tyhjennetyn tölkin seuraksi verkkokassiin tarakalle. Rahaa tulee. Ja ympäristö siistiytyy. Timo kainostelee ja potkiskelee kiviä - ei kehtaa poimia tölkkejä, kun autoja on näköpiirissä. Timon kikkaillessa bongaan pysäkiltä ison kasan tölkkejä ja pulloja. Ainakin kymmenen! Nyt lähtee köyhyys! Ääneen naurattaa! Mietimme, mahtavatko tölkit olla erään Kajaanin runoviikolle matkanneen soitinyhtyeen jäljiltä.
Tölkeistä riehaantuneina alamme tosissaan tuijotella tienvieruksia. Pelisääntöjä pitää kuitenkin tarkentaa, kun Timo tölkin nähdessään tekee suttijarrutuksen ja minä peesaajana rytisen peräänsä. Sovimme, että noukimme tölkit ja pullot vain, mikäli pysähtyminen käy sutjakasti. Ehkä siihenkin tarkoitukseen pitäisi kehittää joku käsimerkki? Joka tapauksessa siivoamme aika hyvin Otava-Mäntyharju -välin. Timon nälkä kasvaa kerätessä ja hän ehdottaa, että minä ajaisin tien vasenta reunaa haravoinnin tehostamiseksi, mutta siihen en sentään lähde.
Seuraava pysähdyspaikka Mäntyharju aiheuttaa ärsyttävän ”Mäntyharjun pojat lähti reissulle” -korvamadon. Koko päiväksi. Nautimme kuitenkin kuumalla torilla kahvit paikallisine herkkuineen ja etsimme kaupan, josta voi ostaa uuden vararenkaan.
Mäntyharjulta lähdettyämme pysähdymme hetkeksi ihastelemaan taidekeskus Salmelaa. Myös kauniita maalaismaisemia on välillä valokuvattava. Sanoisinko taas, että kyllä Suomi on kaunis!
Woikosken tehdasmuseoalueella levähdämme hetken. Tehdasmuseon kupeessa on viehättävä kahvila Saiman torppa, mutta eipä satu olemaan auki. Pari motoristia korjailee varusteitaan samalla levähdysalueella, yritämme hengailla tuttavallisesti ikään kuin olisimme samaa heimoa, mutta emme tule noteeratuiksi. Liian vähän hevosvoimia pyörissämme?
Tie Hillosensalmeen on mielenkiintoinen. Mäkiä riittää taas. Onneksi asfaltti on vasta uusittu ja siten loistavassa kunnossa, joten nyt uskaltaa päästellä alamäetkin lähes jarruttelematta. Piennarta ei ole, mutta liikenne on hiljainen, joten hyvä siinä on pyöräilijän edetä. Ihastelen vanhoja hienoja metsämaisemia, olemme Repoveden kansallispuiston liepeillä. Päästyämme Orilammen Lomakeskukseen yritän jakaa maisemaihastelukokemuksiani Timon kanssa. Hän ei ole ollenkaan huomannut maisemia, sillä hän on edelleen vain bongaillut tölkkejä tien reunasta. Siihen koukuttuu.
Orilammella on kiva uimaranta, joten käyn pulahtamassa, minkä jälkeen sujahdamme terassille palauttavien pariin. Paikalle saapuu retkipyöräilijänainen, joka ei ole suomalainen. Etsii miestään, joka on majoittunut aiemmin. Nainen suorastaan hoippuu lasittunein katsein. Onkohan mäkimaasto päässyt hänetkin yllättämään?
Suihkun jälkeen syömme pizzat upeassa näköalaravintolassa. On aika myöhä, joten asiakkaita on vähän ja tarjoilijalla on hetki aikaa jutustella ja kertoilla paikan historiasta – on Kekkosen vakiopaikkoja ollut tämäkin, mitä emme ihmettele.
Katsomme pitkästä aikaa elokuvan ja jopa pysymme hereillä loppuun asti. Surullinen Aileen Wuornos -tapaus pitää silmät selällään. Ei tule uniin sentään.
Päivän ajomatka oli 65 km, keskinopeus oli 16,5 km/h ja maksiminopeus 53,4 km/h. Nousua kertyi 2006 metriä ja laskua 2045 metriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti