Ooppeleita, onhan näitä

Kuten aiemmin paljastin, THE Ooppelimme on myyty. Luulin hetken, että käyttöomaisuutemme määrä olisi vähentynyt, mutta tilalle on nyt ilmaantunut uusi Ooppeli. Siis paitsi meille uusi niin myös oikeasti uusi. Vuosimallia 1997! Autokantamme hivuttelee 2000-lukua!

Siinähän kävi niin, että mieheni alkoi fiksailemaan muutama vuosi sitten (blogi 26.8.2016) ostamaansa Opel Astra Sportia (kuppi-istuimin) katsastuskuntoon. Jotakin olennaista osaa (jonka nimen olen kuullut satoja kertoja, mutta ehkä en ole aivan keskittynyt kuuntelemaan, joten en muista, mikä osa se oli) vaan ei meinannut saada mistään. Ja hintaakin osalla olisi pari-kolmesataa euroa. Saatavuusongelmapa ratkesi niin, että mieheni osti tämän uuden Ooppelin, josta osan saisi. Koko Ooppeli lähti 80 eurolla! Sen pystyi jopa ajamalla tuomaan Torniosta Kemiin ja siitä saattaisi saada vielä muitakin varaosia. Loistava kauppa!

Mieheni on nyt parin viikon ajan vaihdellut kaikenlaisia osia takaluukuista ja konepelleistä lähtien Ooppelista toiseen. Ja väännellyt jarruputkia ja kiinnitellyt ja hajoitellut ja kiinnitellyt jarrurumpuja. Ja käynyt välillä katsastusmiestä ilahduttamassa kasojensa kanssa. Enää ei ole mitään käsitystä, mitkä osat on vaihdettu, kumpi auto on kumpi ja mitkä rekisterikilvet kuuluvat mihinkin autoon.

Suurimmaksi ongelmaksi on nyttemmin paljastunut katsastuskonttorilla käytetyn ooppelikasan päästöarvojen reipas ylittyminen. Paitsi ettei Ooppeli läpäise siksi katsastusta, ei myöskään sovi henkilökohtaiseen vihreään ja kestävään imagooni ajaa savuttavalla autolla. THE Ooppelin päästöarvot sentään olivat niin hyvät, että se toimi tämän universumin ilmanraikastajana.

Jännityksellä odotan, montako ajokelpoista tai -kelvotonta Ooppelia noista kasoista nyt syntyy. Toivottavasti siinä on kuppi-istuimet.

Onneksi on polkupyörät. Ja Micra.

Ooppelille

Meillä ei ole enää THE Ooppelia. Luulin, että luopuisimme siitä viemällä sen romuttamoon ja että kirjoittaisin nyt muistokirjoitusta, mutta ei. Sehän meni kaupaksi ihmiselle! Joka vieläpä suunnittelee kunnostavansa sen liikennekäyttöön!

Joku saattaa ihmetellä, miten ylipäätään raskimme myydä Ooppelin, mutta kyllä se näköjään on niin, että kun tarpeeksi lyödään rahaa tiskiin, lähes kaikki on kaupan. Meidän tiskiin lyötiin 30 euroa. Euro per vuosi. Toisaalta jäi vähän mietityttämään, että jos olisimme pitäneet Ooppelia vielä 10 vuotta, olisimme ehkä saaneet 40 euroa.

Ennen Ooppelista luopumista järjestimme sen kunniaksi Ooppeli 30v -gaalan (= Satama Opel). Kutsuvieraat olivat pukeutuneet asiaankuuluvasti 

ooppelinpunaseen ja pääsivät nostamaan tervetuliaismaljat Ooppelin sisään. Erinäisten juhlaohjelmanumerojen jälkeen mieheni kaasutteli kuuluvasti paukahdellen (Ooppeli paukahteli, ei mieheni) Ooppelin putkista talven karstat.

Ooppeli on siis nyt uuden omistajan huomassa. Ehkä tapaamme vielä joskus liikenteessä, vaikka emme ystävän muistutuksesta huolimatta muistaneet erikseen sopia tapaamisoikeudesta.

Ooppelista luopuminen pani miettimään myös jonossa seuraavan automme Micran kohtaloa. Jos sitä ei yllättäen kukaan micraisti lopuksi osta, se on niin pieni, että moukaroimalla kattoa vähän littuun sen voi sulloa Prisman metallinkeräysastiaan.

Niin joo, on meillä vielä se yksi Ooppelikin jäljellä. Sport. Pientä laittoa vaatii, mutta ehkä sekin liikkuu vielä.