Ansiotyöhön

Olen tällä viikolla aloittanut ansiotyön pitkähkön tauon jälkeen. Viikon työskentelyn jälkeen en enää edes muista olleeni työttömänä. Kaikkeen tottuu.

Töiden aloittaminen ei ollut suinkaan helppoa. Piti muistaa herätä ja nousta ylös, kun kello soi. Herääminen aikaisin vaatii totuttelemista. Noudatan ohjetta, jonka tyttäreni minulle pienenä antoi. Ylösnousu on helppo toteuttaa napakoin liikkein: "Piip, istumaan! Piip seisomaan!" Ja siitä lähtee!

Heräämisen lisäksi piti muistaa pukea vaatteet päälle oikein. Eikä mitkä tahansa vaatteet. Haaroista ratkenneet legginsit ja hiuti kuluneet verkkarit piti aamulla unohtaa. Hiukset piti muistaa aamulla kammata ja naama maalata. Ja tarkistaa, ettei kinkkusiivu jäänyt hampaiden väliin tai hammastahnat rinnuksille. Miehen kanssa piti mahtua yhtä aikaa aamiaiselle ja eri aikaan vessaan. Siinä sitä on sompaamista.

Samassa tilanteessa olleet ystäväni antoivat hyviä vinkkejä työpaikalle: Pitää muistaa avata housut vasta vessassa. Vessan ovet pitää muistaa lukita. Housut pitää muistaa laittaa kiinni ennen kuin tulee vessasta. Pitää muistaa sanoa päivää. Ei saa kaivaa nokkaa eikä pieraista. Pitää muistaa lähteä töistä oikeaan aikaan.

Noita ohjeita muistin luullakseni noudattaa. Sen sijaan en muistanut hengittää pariin työpäivään (kukaan ei ohjeistanut). Siksi pää oli illalla kipeä. Loppuviikosta muistin jo töissäkin hengittää.

Ensimmäisen päivän seurasin perehdyttäjääni tiiviisti, myös vessaan. Sittemmin olen osannut kulkea talossa myös yksin.

Mukava viikko ja mielenkiintoinen työ. Vaikka viihdyin hyvin vapaallakin, on kiva palata töihin. Työmatka on sopivan pituinen, sen voi kävellä tai pyöräillä. Ja perjantailla on taas isompi merkitys.

Työmatkalta

Anorakkipuku

Ostin joskus 1990-luvun alkupuolella itselleni laadukkaan viininpunaisen Karhun anorakkipuvun. Siihen kuuluu perinteinen anorakki kenguru- ja sivutaskuineen, reiluine huppuineen ja pisteenä tyyli-iin päälle ruskeine nahkasomisteineen.


Pidin sitä aina hiihto- ja muilla luontoretkillä sekä muuten ulkoillessani. Pettymyksekseni se alkoi kuitenkin jo muutaman vuoden päästä hajoilla. Nippanappa kymmenen vuotta kesti ehjänä. Kangas oli yllättävän ohueksi kulunut ja alkoi lahouttaan repeillä. Minun täytyi siis surukseni luopua sen ihmistenilmoillakäytöstä.


Luonnollisesti säästin sen kuitenkin piha-, metsuri- ja ulkomaalaushommia varten ja siinä tehtävässä se onkin ollut täydellinen! Haravaoidessa sen lukuisiin taskuihin voi kerätä maasta löytyneet aarteet, kivet ja roskat, jotka eivät kuulu haravointijätteisiin. Taskuihin mahtuu hyvin myös vesipullo, puhelin, avaimet, nenäliinat, puutarhasakset, vesuri yms. ulkohommissa välttämätöntä rekvisiittaa.


Muutama vuosi sitten askaroidessani erityisen reippaasti housut repesivät takaa ratkaisevan pitkästi. Onneksi puvussa on vuori, joten kalsarit eivät vilkkuneet edelleenkään, mutta valkoinen vuori saattoi näyttää kalsareilta ja oli siksi vähän ikävän näköinen. Mietin jo housujen hävittämistä, mutta ystävien kannustamana korjasin ne. Ei menneet hyvät retkeilyhousut vielä.


Kengurutasku ei kestänyt löytämäni tiiliskiven painoa ja teräviä reunoja, joten sekin ratkesi niin, että korjasin takin leikkaamalla taskun pois. Onhan noita pienempia taskuja vielä useita. Eikä puvulla voi lähteä kotipihasta kovin kauas, joten kannettavaa ei välttämättä tarvitse olla niin paljoa aina mukana.


Olkapäiden ja tereiden nahkasomisteet paljastuivat vuosien varrella tekonahkaisiksi ja ne rapisevat pikku hiljaa haravoitavien lehtien sekaan ja pesukoneen pohjalle. Pesen pukua nimittäin säännöllisesti kerran vuodessa. Joskus vähän harvemmin.


Pesin sen taas äsken. Olen jo useita vuosia miettinyt siitä luopumista, mutta se on vähän kuin Ooppelimme ja Selänne. One more year.

Jos joudun sen joskus hävittämään, otan siitä talteen laadukkaan huppunauhan ja hyvät tukevat vetoketjut, joissa on Karhun logo. Niitä voi vielä tarvita.

Joulu tulee

Olen jouluihminen. Lokakuussa istun käsieni päällä, jotten alkaisi ripotella tonttuja seinille. Valoja toki voi ripustella jo syyskuussa, nehän ovat talvivaloja. Yksi toistuvista painajaisistani (sen lisäksi, että kohtaan karhun tai näen lentokoneen putoavan) on, että on jo jouluaatto ja huomaan, että meillä ei ole ollut joulukynttelikköjä ikkunoilla!


Kaupat ovat kanssani aikalailla samassa aikataulussa, joten joulusuklaata on voinut syödä jo kauan. Ja torttutaikinahan on ympärivuotisesti myynnissä. Lokakuun torttujen täyte voi olla joku syksyinen, vaikkapa kaneliomena- tai vadelmamarmeladi.

Jouluverhojakin voi ripustella jo lokakuussa varsinkin, jos on sattunut inspiroitumaan pesemään ikkunat eivätkä verhot ole kovin tonttuiset. Tai no, tonttuisetkin verhot voi ripustaa yläkertaan, koska siellä vähemmän oleskellaan.


Ja koska yläkerrassa oleskellaan vähemmän, voin hakea sinne joulukoristelaatikot hyvissä ajoin esille ja poimia sieltä koristeen kerrallaan sijoitettavaksi johonkin sopivaan paikkaan. Tai johonkin paikkaan. Joulukoristeita on luonnollisesti kertynyt useita laatikollisia, vaikken mitään ostakaan. Ne ehkä lisääntyvät vuoden aikana tiiviissä asumuksissaan? Mitään en luonnollisesti raski hävittää. Nyt olen lisäksi perinyt lapsuudenkotini joulukoristeet – ne ne vasta nostalgisia ovatkin!



Koska jouluni on nimenomaan nostalginen, en ostele uusia koristeita. Vanhat koristeet tuovat mieleen muistoja. Tosin muisti voi myös pettää. Alla olevan hellyttävän joulupukin (?) olen säilyttänyt ja luulin vuosikausia, että se oli jonkun lapseni ensimmäisinä kouluvuosinaan suloisesti nikkaroima.

Muutama vuosi sitten kuitenkin paljastui, että esikoiseni oli rajuimpina ja mustimpina örinähevikalkarosvuosinaan vuollut sen yläasteella kapinahengessä. Kavereilla oli kuulemma samanlaisia, mutta heidän äitinsä eivät niitä ehkä ole säilyttäneet? Nyt kun sen tiedän, niin saattaa tuo esittää (sentään joulun väreillä) maalattua partaista pääkalloakin? Ensijärkytyksen jälkeen se on minusta kuitenkin edelleen hellyttävä, majailee joulukoristeiden joukossa ja on esillä joka joulu. Hyvän mielen tuojana.


Ooppeli on jo omin päin alkanut koristautua jouluun. Pitääpä siis itsekin tästä lähteä kaivamaan joulukoristelaatikot esiin.

Vielä ajankohtaisempaa:
Hyvää Pyhäinpäivää! Sytytetään kynttilät poisnukkuneille läheisillemme.