Ooppeleita, onhan näitä

Kuten aiemmin paljastin, THE Ooppelimme on myyty. Luulin hetken, että käyttöomaisuutemme määrä olisi vähentynyt, mutta tilalle on nyt ilmaantunut uusi Ooppeli. Siis paitsi meille uusi niin myös oikeasti uusi. Vuosimallia 1997! Autokantamme hivuttelee 2000-lukua!

Siinähän kävi niin, että mieheni alkoi fiksailemaan muutama vuosi sitten (blogi 26.8.2016) ostamaansa Opel Astra Sportia (kuppi-istuimin) katsastuskuntoon. Jotakin olennaista osaa (jonka nimen olen kuullut satoja kertoja, mutta ehkä en ole aivan keskittynyt kuuntelemaan, joten en muista, mikä osa se oli) vaan ei meinannut saada mistään. Ja hintaakin osalla olisi pari-kolmesataa euroa. Saatavuusongelmapa ratkesi niin, että mieheni osti tämän uuden Ooppelin, josta osan saisi. Koko Ooppeli lähti 80 eurolla! Sen pystyi jopa ajamalla tuomaan Torniosta Kemiin ja siitä saattaisi saada vielä muitakin varaosia. Loistava kauppa!

Mieheni on nyt parin viikon ajan vaihdellut kaikenlaisia osia takaluukuista ja konepelleistä lähtien Ooppelista toiseen. Ja väännellyt jarruputkia ja kiinnitellyt ja hajoitellut ja kiinnitellyt jarrurumpuja. Ja käynyt välillä katsastusmiestä ilahduttamassa kasojensa kanssa. Enää ei ole mitään käsitystä, mitkä osat on vaihdettu, kumpi auto on kumpi ja mitkä rekisterikilvet kuuluvat mihinkin autoon.

Suurimmaksi ongelmaksi on nyttemmin paljastunut katsastuskonttorilla käytetyn ooppelikasan päästöarvojen reipas ylittyminen. Paitsi ettei Ooppeli läpäise siksi katsastusta, ei myöskään sovi henkilökohtaiseen vihreään ja kestävään imagooni ajaa savuttavalla autolla. THE Ooppelin päästöarvot sentään olivat niin hyvät, että se toimi tämän universumin ilmanraikastajana.

Jännityksellä odotan, montako ajokelpoista tai -kelvotonta Ooppelia noista kasoista nyt syntyy. Toivottavasti siinä on kuppi-istuimet.

Onneksi on polkupyörät. Ja Micra.