Mummosuma ja muuta liikuntaa

Kävin pitkästä aikaa ystäväni houkuttelemana uimahallissa. Kemin uimahalli on kyllä mukava ja hieno - ei syyttä tullut valituksi vuoden 2017 vesiliikuntapaikaksi. Porealtaan viereisistä koko seinän kokoisista ikkunoista avautuu maisema puistoon ja merelle. Auringonlaskua meren taakse ja vaikka lumisia pakkasmaisemia voi ihailla lämpimässä vedessä istuen. Suosittelen, käykää ihmiset!

Kuvaaja: Antti Jänesaro

Emme ihan koko iltaa kuitenkaan istuneet porealtaassa, vaan myös vesijuoksimme. Maailma on parannettava porealtaassa ja saunassa, sillä vesijuoksua pitää harrastaa peräkkäin, ei rinnakkain. Sääntö on ymmärrettävä ja itseäkin miellyttävä varsinkin, jos käytössä oleva juoksualue on vain yhden radan levyinen tai juoksijoita on paljon. Muuten saattaa helposti syntyä mummosuma (vesijuoksijat näyttävät olevan pääsiassa meitä mummoikäisiä naisia). Uimavalvoja joutuisi sitten keksillä sumaa selvittämään ja se on raskasta ja ikävää puuhaa.


Kemin poreallas on iso. Pienemmässä saa olla tarkempana siitä, mitä veden alla tapahtuu. Olimme mieheni kanssa joitakin vuosia sitten Haikon kartanossa ja istuimme pienessä porealtaassa, jossa lisäksemme oli toinen pariskunta. Emme juurikaan keskustelleet, nautimme vaan hiljaisuudesta. Toisen pariskunnan mies näytti nauttivan erityisen paljon taaksepäin nojautuen ja silmät kiinni. Jossain vaiheessa mieheni kuiskasi minulle, enkö tunne mitään. Ihmettelin, mitä pitäisi tuntea. Mieheni oli äitynyt romanttiseksi ja kertoi hivelevänsä parhaillaan omalla jalallaan minun jalkaani. Sanoin, että olen taivuttanut jalkani taaksepäin penkin alle, joten ei ole minun jalka se. Naapuripariskunnan mies näytti nauttivan edelleen. Me poistuimme vähin äänin altaasta. Nauttiva mies näytti melko tuuhealta, joten motkotin miehelleni, miten hän voi luulla noin karvaista jalkaa minun jalakseni.


Poistuessamme kylpyläosastolta jäimme vielä baariin juomaan palauttavat. Samainen herra tuli pukuhuoneesta luoksemme ja kysyi, onko miehelläni mahdollisesti hänen housunsa. Mieheni katsoi vähän hölmistyneenä omia ja miehen jalassa olevia housuja ja totesi olevansa omissaan. Jolloin mies tarkensi puhuvansa uimahousuistaan, jotka olivat kadonneet pukuhuoneen penkiltä. Sieltähän ne löytyivät mieheni uimakassista. Omansakin olivat siellä, muttei useampia sentään. Joskus näinkin päin, useimmiten uimahallista palatessaan kassissa ei ole yksiäkään uimahousuja. Tai pyyhkeitä. Tai pesuaineita.



Vaikka uimahallissa on mukavaa, jostain syystä sisäliikuntaharrastuksiin lähteminen on minulle työlästä. Ei meinaa huvittaa. Mieluummin liikun ulkona. Pyöräiltyjen työmatkojen  ulkoiluhetket koukuttivat niin, että harmitti, jos joskus ei jostain syystä voinutkaan pyöräillä. Eräällä kotimatkalla pyörästäni puhkesi rengas. Talutin pyörän kotiin ja kannustin voimakkaasti miestäni korjaamaan renkaan samana iltana. Miestäni laiskutti ja hän sanoi vievänsä minut aamulla autolla töihin. Protestoin, koska halusin aamuisen raitisilma-annokseni. Tällöin mieheni lupasi viedä minut töihin peräkärryssä.