Vuosi vaihtuu

Niin se sitten vierähti Suomi100-juhlavuosikin. Ensi vuonna voimme juhlia Suomi101-vuotta, sehän on vielä kovempi juttu! Sen lisäksi Ooppelimme täyttää 30 vuotta, gaalaa pukkaa.

Oma ”päätän kaikki aikatauluni itse” -vaihe vaihtui loppuvuodesta työssäkäyvän elämään. Siihen päälle runsaslumisen talven lumityöt ja jouluihmisen tohinat eikä ole enää juurikaan tarvinnut aikatauluista itse päättää. Välillä on menty tulipalonsammutustaktiikalla päivästä toiseen. Jos lumitöiden yhteydessä tuota termiä voi käyttää. Tämä ei ollut kuitenkaan valitus, tekeminen on mukavaa. Pidän jopa lumitöistä. Jos sateiden määrä jatkuu samanlaisena, kysykää keväällä uudestaan.

Joulun aikaan tietenkin rauhoituttiin. Koska joulukortit jäivät ostamatta ja siten lähettämättä, teimme perheen joulutervehdyksen videoitse. Taivalsimme kauniina joulunaluspäivänä kuusenhakureissulle kauas metsään, teimme nuotion ja kuvasimme videon, joka on nähtävissä facebook-seinälläni. 

Paistoimme luonnollisesti makkarat – nuotion tekeminen velvoittaa – joimme glögit ja taivalsimme takaisin. Kaikki jaksoivat hyvin koko kolmenkymmenen metrin matkan takaisin pihallemme, jossa haimme viime vuonna ostetun tekokuusen ulkorakennuksesta ja veimme terassille tuulettumaan. Sinnehän se kuusi sitten upposi seuraavan yön lumimyrskyyn ja sitä sai sulatella kodinhoitohuoneessa kuten oikeaa kuusta konsanaan.

Kinkun ostaminen on oma projektinsa. Kerran vuodessa mieheni saa tiirailla kinkkuja oikein luvan kanssa. Tänä vuonna – kuten edellisenäkin – päädyimme kahteen pieneen kinkkuun: toinen ostettiin Ruotsista ja toinen Suomesta. Niitä sitten joulupuhteina vertaillaan, kyllä riittää puuhaa ja aivotyötä pyhiksikin.

Kinkun paistaminen on meditatiivista puuhaa. Mieheni hoitaa sen. Takkaa lämmitetään ensin päivä, joten tämä on se päivä talvesta, jolloin kukaan ei palele meillä, vaikka päällä olisi vain yksi kerros villaa. Kun takan lämpötila on sopiva, sinne asetellaan kinkku. Kinkunpaistajani asettuu otsalamppu päässään keinutuoliin takan ääreen kinkkua ja mittaria tuijottamaan. Ulottuvilla on luonnollisesti ruotsalainen 2,8-prosenttinen rauhoitusjuoma, puuha on kuitenkin sen verran rankkaa. Puuha näyttää olevan jopa vielä mielenkiintoisempaa kuin ulkolämpömittarin tuijottaminen, jota mieheni myös harrastaa. Tänä vuonna ulkolämpötilat ovat vaihdelleet voimakkaasti, joten touhu on huisin jännittävää. Rauhoitusjuoman sekin siis vaatii.

Lämminhenkinen ja rauhallinen joulu 2017 on nyt ohi ja edessä ovat hurjat uuden vuoden juhlat, joita tosin molemmille iskenyt flunssa hillitsee. Ajattelimme kuitenkin jokavuotiseen tapaan heitellä sädetikkuja pihapuihin. Jos oikein riehaannumme, saatamme tehostaa heittoja ääntelemällä. Kyseessä on luonnollisesti kilpailu. Numerolaput rintaan ja se voittaa, joka saa palavan tikun jäämään korkeimmalle puuhun. Toinen perinteinen huvimme (kilpailu sekin) kruunukorkkien pituusammunta sormien välistä napsauttamalla on nykyään vähän haasteellinen järjestää, koska kruunukorkkeja on enää niin vähän tarjolla.

Uusi vuosi 2018 on alkamassa, lähdetään siihen positiivisin mielin. Luvattaisiinko kaikki olla ystävällisiä toisillemme? Silloin on itselläkin mukavampaa.

Juhlikaa vuoden vaihtumista elämäntilanteeseenne sopivasti itsestänne ja toisistanne huolta pitäen. Älkää hukikko ittiänne (sit. Helli), älkääkä ampuko raketeilla tai skumppapullon korkeilla tai kruunukorkeilla tai sädetikuilla tai millään itseänne tai toisianne silmään. Tai mihinkään muuallekaan. Ja pidetään muutenkin malttia paukuttelujen kanssa, muistetaan pelkääviä eläimiä.

Oikein mukavaa ja hyvää uutta vuotta kaikille!