Mieheni totesi akun tyhjenneen täysin. Olimme perumassa ajelumme, kun paikalle kiiruhti silloinen naapurimme, näyttelijä Jyrki Kovaleff. Hän kertoi nähneensä, että Sportissamme oli ollut valot päällä ja siksi akku oli nyt tyhjä. Hän ei antanut meidän moisesta lannistua, vaan oli vakaasti sitä mieltä, että Foordi käynnistyy kyllä alamäessä.
Olin raskaana, joten mieheni ehdotti, että minä istuisin ratin taakse. Kovaleff vaati kuitenkin päästä siihen rooliin – kokemusta kun kuulemma mäkikäynnistyksistä oli. Muut (paitsi minä) työnsivät Foordia ensin pitkin Agricolankatua kohti Fleminginkatua. Ei käynnistynyt. Mieheni yritti päättää, että auto jää siihen, mutta Kovaleff oli optimistinen ja innokas ja vaati työntämisen jatkamista Porthaninkadun kautta Siltasaarenkadun jyrkempään alamäkeen.
Foordi ei edelleenkään käynnistynyt – epäilimme, muistiko kuski edes yrittää. Vauhdin kiihdyttyä jyrkkenevässä alamäessä työntäjät hyytyivät yksi toisensa jälkeen. Foordi rullasi itsekseen Kovaleff kyydissään kohti Hakaniemeä. Hölkyttelimme metroaseman eteen, jossa Foordimme odotteli jalkakäytävällä. Kovaleff huikkasi, että ei käynnistynyt, pyytäkää virtaa joltakin. Kertoi, että ei ehdi enää auttaa, koska hänellä oli kiire töihin läheiseen Kaupunginteatteriin.
Jäi tunne, että tässä nyt kaupunkilaisveijari huijasi maalaishelsinkiläisiä työntämään itsensä töihin. Tunne vahvistui, kun sittemmin Vesku showssa oli sketsi, jossa Loiri (Kovaleffin kollega, Kaupunginteatterissa tuolloin) työnnätti itsensä autolla kioskille...
Foordimme sai virtaa taksilta, pääsimme moottoriavusteisesti takaisin Torkkelinmäelle. Ei tarvinnut ylämäkeen työntää.
Ystävällisen naapurimme Jyrki Kovaleffin muistolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti