Täsmämarkkinointi ennen somea

Mainosten ja markkinoinniin personoiminen ei ole suinkaan some-ajan keksintö. Osattiin sitä ennenkin.


Sain 2000-luvun alussa kirjeen ranskalaiselta vakuutusyhtiöltä. Olin tuolloin työssä, joka oli kovin hektinen ja välillä stressasikin. Vakuutusyhtiö oli selvästi tilanteestani tietoinen. Se lähestyi minua kirjeellä, jossa melko suorasanaisesti maalailtiin lyhyttä tulevaisuuttani maan päällä. Ikäni oli jo korkea (silloin melkein 40v), työ stressaava ja perhettäkin oli, joten yhtiön mielestä minun oli todellakin korkea aika ottaa itselleni henkivakuutus. He olisivat sen armeliaasti minulle vielä myöntäneet.


Houkuttelevasta western -tyylisestä rahat tai henki -tarjouksesta huolimatta en ottanut vakuutusta.


Noin vuotta myöhemmin sain samalta yhtiöltä uuden kirjeen. Kirje alkoi toteamuksella: ”Yllätykseksemme olemme saaneet tietää, että olette edelleen hengissä...” . Ja nyt oli todella uhkaava once in a lifetime -tarjous, josta ei ihmisen sovi kieltäytyä. Rohkenin silti.


Vähän (ei paljon) vähemmän synkkä tarjous tuli sittemmin puhelimeeni. Voimakkaasti virolaisittain puhuva naismyyjä soitti: ”Hei Eija siellä toisessa päässä..” - kauppasi jotain uutta naistenlehteä. Olin töissä ja ääneni oli varmasti normaaliakin tympääntyneempi, kun vastasin, että ei kiinnosta yhtään. Myyjä tästä suorastaan ilahtui ja jatkoi: ”Oletko sinäkin niitä naisia, jotka EI lue kevyitä naistenlehtiä? Siispä tässä JUURI sinulle sopiva lehti, joka on tarkoitettu vanhemmille naisille. Varmasti kiinnostaa tämä lehti. Ensimmäisen lehden teemana on rintasyöpä, seuraavassa inkontinenssi ja sitä seuraavassa suonikohjut ja peräpukamat...” Tämä kaikki innostuneella virolaisaksentilla kertoen! Peitin puhelimen mikrofonia ja nauroin jalat ristissä. Ehdottomasti kuuluin kohderyhmään. Melkein tilasin, lehti kuulosti niin hilpeältä ja myyjä valloittavalta.


Sain koottua itseäni sen verran, että kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti ja toivotin parempaa onnea seuraavan asiakkaan kanssa. Mitä todella vilpittömästi tuolle ihanalle myyjälle toivoin. Hän riemastutti päiväni ja koko silloisen työyhteisöni päivää ja vieläkin naurattaa, kun muistelen. Lehteä ei taida enää markkinoilla olla raflaavista teemoista huolimatta.

Aiheeseen sopivaa kuvaa en viitsi julkaista, joten tämä kuva ei liity mitenkään mihinkään. Paitsi siihen, että Kemissäkin sataa pitkän aurinkoisen jakson jälkeen. Ja onneksi lunta.