perjantai 21. huhtikuuta 2017

Halosen mutka

Lapsuuden kotini on vanhan kylätien mutkassa. Ennen tiet tehtiin mutkaisiksi kiertämään taloja ja tientekijöille hankalia maastokohtia. Ei kyläteiden takia räjäytelty kallioita. Tosin ei niitä näillä lakeuksilla oikein räjäytettäväksi riitäkään. Ainoa kallio, jonka lapsuudenkotikylälläni tiedän, on Alminkallio, joka sitten olikin todella korkea. Monet sukset saatiin siellä katkaistua.


Itäsuomalainen ystävämme ei tosin ollenkaan vaikuttunut Alminkallion hurjuudesta sen nähtyään. Hänelle oli kerrottu mahtipontisia juttuja erilaisista vapaalaskuista, joita sen laelta olimme lapsina tehneet. Hyppyreitäkin siinä oli. Ja katajapensaita, joiden läpi piti laskea. Kun paikallinen ystäväni sitten aikuisena lähti itäsuomalaiselle miehelleen Alminkalliota esittelemään, sitä ei meinannut löytyä! Useampaan kertaan piti hiihdellä jokea pitkin, jotta kallion rannalta lopulta bongasi. Onko sitä räjäytetty matalammaksi? Ei siitä silti luultavasti uskaltaisi vapaalaskea alas. Tai jos uskaltaisi, sukset ja sauvat luultavasti menisivät poikki. Ja kaikki luut.


Mutta se lapsuudenkotini tienmutka – Halosen mutkanakin tunnettu – sen sijaan on vaarallinen edelleen. Kotini sijaitsee mutkan ulkokurvissa. Vanhan talon ja tien väliin on noin sata vuotta sitten istutettu viinimarjapensaita, jotka istutusaikaan eivät kärsineet liikenteestä. Päinvastoin - jos jokunen hevosen paska vierähti tieltä pensaiden juuriin, se oli vaan hyvästä. Nykyliikenteen päästöt eivät ole hyvästä, mutta ei niin vanhoja pensaita kannata siirtääkään. Marjanpoimijalla on vaan vähän kuumottavaa, kun tiesorat ropisevat niskaan.



Virallisen talven katsotaan alkavan siitä, kun ensimmäinen onnikka on viinimarjapensaissamme. Taikka vaihtoehtoisesti sisäkurvin ojassa naapurin puolella. Nykyään tie on asfalttia. Aiemmin, kun se oli soratie, tontillemme lenteli enemmän myös henkilöautoja. Eräänä juhannuksena pieni henkilöauto oli lentänyt katon kautta kerien pihallemme. Vanhempani juoksivat hädissään katsomaan, miten kävi. Autossa oli vanhempi pariskunta, jotka huolehtivat vaan, miten juhannuslohelleen kävi. Lohi oli vahingoittumaton, niin onneksi myös pariskunta. Auto sen sijaan lommoutui pahanlaisesti.


Autoja mutka on lommouttanut aika paljon, mutta onneksi kukaan ihminen ei ole siinä loukkaantunut. Fyysisesti. Naapurin sisaruksille saattoi pientä henkistä hittiä tulla, kun isoveli halusi opettaa pikkusiskolleen autolla ajamista. Hän sai nerokkaan idean aloittaa opetus käskyttämällä sisarensa peruuttamaan Ladansa pihaltamme tielle. Mutkaan päin. Vaikeaa kokeneemmallekin kuskille. Pitää toimia rivakasti, sillä näkyvyys on huono ja mutkasta saattaa nopeasti tulla auto. Pikkusisko käynnisti Ladan ja yritti, mutta auto sammui. Keskustelunsa oli aika kovaäänistä. Isoveli neuvoi painamaan enemmän kaasua. Muutaman sammumisen jälkeen ja selväsanaisen ohjeistuksen saattelemana pikkusisko painoi reilusti kaasua. Niin reilusti, ettei tielle pompsahdettuaan ehtinyt kääntää rattia ja auto pyörähti ympyrän ja samalla vauhdilla perä edellä ojaan. Marjapensaaseemme luonnollisesti. Keskustelun volyymi ei yhtään alentunut. Kun totesimme, että kukaan ei loukkaantunut (fyysisesti), yritimme pysyä vakavina, jotta henkisetkin loukkaantumiset minimoitaisiin. Ei ehkä ihan onnistuttu.


Eräänä syysiltana marjapensaisiimme lensi hirvi. Se oli ollut viimeisellä matkallaan hirvestäjien peräkärryssä, mutta kiinnitykset pettivät, tilannenopeus sikaanissa oli liian kova ja silloin lensi hirvi. Onneksi ei lentänyt viinimarjanpoiminta-aikaan.





4 kommenttia:

  1. Hauska tarina mutkasta jonka lähellä nyt asunut jo n. 25 vuotta. Siksikin tarina on kiva koska mieheni ja hänen ystävänsä olivat juuri rakentamassa tätä meidän taloa ja olivat näkemässä auton ojaan katolleen kaatumisen ja ehtivät ensimmäisinä tarkistamaan miten sisälläolijoille kävi. Naurussa on ollut pitelemistä kun mieheni on tarinaa kertonut mummosta jonka ainoa huoli oli juhannuslohen kohtalo �� Monenmoista hauskaa tilannetta on vuosien varrelle mahtunut kuten sellainen että nuorin poikamme jäi ison valkoisen koiramme kanssa ulos lukkojen taakse teini-ikäisenä, itse emme olleet kotona eikä vara-avainta missään, poika kekseliäänä kysymään Haloselta saako olla sisällä yötä koiran kanssa ja niinhän se yösija molemmille löytyi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Äiti kertoi usein tuon poika ja koira -jutunkin. Itse en enää tuolloin kotona asunut. Mielellään antoivat yösijan!

      Poista
  2. Halosenmutka ja Erkinpaikka tai Erkinpaikanmutka rakkaalla lapsella on monta nimeäkin

    VastaaPoista