Hiihtokausi päättynee

Hiihtokausi alkaa olla loppusuoralla. Kaunissäinen talvi on ollut, paljon aurinkoa. Aurinkoisiin säihin tottuu niin, että kun on välillä pilvinen ilma, mietityttää, voiko edes lähteä hiihtämään. Mutta pilviselläkin säällä voi hiihtää. Olen testannut. Oikein lämpimällä ilmalla hiihtokeli jopa pysyy parempana pilvisellä säällä, kun aurinko ei pääse muhjuuttamaan (meidän ammattihiihtäjien sanastoa) latuja ja baanoja.


Olimme muutaman päivän Ylläksellä korkeanpaikan läskileirillä ja vaihteluna hiihtoon vaelsimme yhden päivän lumikengillä. Alkumatkan taivalsimme metsässä umpihangessa. Ei ole helppo laji sekään. Raskaan etenemisen lisäksi piti keskittyä, ettei vaan kaatuisi. Jos tuiskahtaisin umpihankeen, en varmasti pääsisi ylös ennen kuin lumet sulavat. Jos olisin kaatunut, retkiseurueeni lupasi kyllä ystävällisesti jättää minulle makkaran ja ehkäpä mehupullonkin ja potkia lunta päälle kiepiksi. Ja tulla toukokuun loppupuolella hakemaan. On turvallista harrastaa, kun mukana on luotettavia kavereita.









Olin kokemattomuuttani (tässä lajissa en ole ammattilainen) valinnut huonot kengät lumikenkäilyyn ja jättänyt huolimattomuuttani varpaankynnet leikkaamatta, joten kynsi painoi varvasta kivuliaasti koko alkumatkan. Odotin pääseväni laavulle laastaroimaan varpaan, siksi kyselin tiheänlaiseen mieheltäni, joka garmineineen toimi reissun välimatkavastaavana, että kuinka paljon on vielä matkaa laavulle. Kun matkaa oli kolmannen kyselyni jälkeen taas 200 metriä, alkoi epäilyttää joko välimatkavastaavan tai suuntavastaavan luotettavuus. Etenimme kuitenkin. Kiersimmekö siis kehää laavun ympärillä vai tulinko huijatuksi, jotta en kitisisi (pois se minusta!)? Vai onko Ylläksellä tosiaan joka paikkaan koko ajan 200 metriä?



Lopulta laavu kuitenkin löytyi ja sain varpaan paikattua. Makkarat ja kaakaot luonnollisesti nautimme, olihan kyse läskileiristä. Loppumatka olikin lapsellisen helppoa taivallusta pitkin leveäksi ja kovaksi ajettua lumikenkämoottoritietä. Aivan maisemia ehti ihailemaan, niin helppoa oli. Alkumatkan raskauden vuoksi katsoimme kuitenkin ansainneemme palautusoluet laskettelukeskuksen Hissi-Bistron terassilla. Kyllä urheilu ja ulkoilu on mukavaa!


Pikkuloman viimeisenä päivänä oli täydellinen hiihtosää: aurinkoa, lämpöä ja luistoa. Ei meinattu raskia hiihtää, jottei matka loppuisi. Ladulla kohtasimme naishiihtäjän, jolla oli pieni koira repussaan. Tässäpä uusi idea suksien ostoon! Kun myyjä kysyy painoa, voin sanoa, että painan itse noin 50 kg, mutta hiihdän aina 45kg painava koira repussani, joten täytynee ostaa noin satakiloisille tarkoitetut sukset.



En lyö suksia puuhun, kuten joku oli tehnyt, vaikka kausi loppunee. Reilun puolen vuoden päästä jatketaan!