Innostuimme hankkimaan ensimmäisen asuntovaunumme, kun olimme pari kesää reissanneet erinäisissä kotimaan kohteissa pienten lastemme kanssa. Olimme vuokranneet mökkejä, motelli- ja hotellihuoneita (viisihenkinen perhe on hankala hotelliyksikkö) ja B&B:itä. Olimme kantaneet matkatavararöykkiöitä autosta majapaikkoihin ja päinvastoin.
Joskus hotellin parkkipaikka oli korttelin päässä, hotellihuone 5. kerroksessa ja juuri kun olimme asettumassa nukkumaan, huomasimme tutin unohtuneen autoon. Tai vaippojen. Tai jonkun muun, jota ilman lapsiperheen yö ei vaan etene.
Myös majapaikkoihin jäi yleensä jotain. Esimerkiksi pehmolelu (jota on pakko palata hakemaan) tai korvakorut (rihkamaa, jääköön), toinen sukka, hammasharja tai jotain.
Treffasimme ystäväperheitä leirintäalueilla ja kadehdimme karavaanariuden vaivattomutta: Tarvittavat tavarat ovat helposti saatavilla ja silti aina mukana. Ulos pääsee vaivattomasti kahville tai leikkimään. Uimaranta ja leikkialue ovat yleensä lähettyvillä. Lapset viihtyvät helposti.
Siispä mekin ostimme vaunun.
Heppoinen vetoautomme saneli ensimmäiseksi vaunuksemme pienen ja kevyen Soliferin. Kun vuonna 1996 ostimme suuren ja mahtavan Ooppelin, vaihdoimme myös vaunumme isompaan telivaunuun, jäähallin kokoiseen Kabeen. Se oli muutaman vuoden vanhempi kuin Ooppeli ja väritkin mätsäsivät bordellin punaisine sisustuksineen, mikä ratkaisi valinnan.
Haimme Kaben Tampereelta. Syksy oli jo niin pitkällä, että vain harvat leirintäalueet olivat enää auki, joten päätimme ajaa vaunun kanssa suorinta tietä Vaasaan yöksi. Ajelimme kapeahkoa tietä, josta meidän olisi pitänyt kääntyä pohjoiseen kohti Vaasaa. Huomasimme risteyksen liian myöhään ja ajoimme ohi. Koska tie oli kapea eikä käännöspaikkoja ollut, katsoimme kartasta seuraavan tien, joka myöskin oikaisisi huomattavasti. Ajoimme senkin risteyksen ohi emmekä taaskaan päässeet kääntymään takaisin.
Ajoimme siis edelleen eteenpäin, kävimme syömässä ja noin viisi tuntia Tampereelta lähdön jälkeen tulimme Tampere-Vaasa -tielle, jota pitkin Tampereelle oli 90 km. Olimme siis oikotievalinnallamme edenneet viiden tunnin ajolla 90km. Jos olisimme alunperin valinneet tuon isomman ja paremman, mutta vähän pidemmän tien, olisimme olleet samassa paikassa noin tunnin päästä startista.
Vaikka teoriassa tavarat pysyvät vaunussa hyvin mukana, jouduimme tekemään joitakin reissuja niin, että palasimme kotiin samaa reittiä ja keräsimme eri leirintäalueille lähinnä perheen miesväeltä unohtuneita tavaroita (partakone, pesuaineet, maalivahdin hanskat jne.). Muuten karavaanailu oli helppoa ja mukavaa.
Tai ei se ihan aina ollut mukavaa. Kerran haimme monta tuntia ajaneina ja ”vähän” jo tuskastuneina parkkipaikkaa Vaasan keskustasta, jotta pääsisimme ruokaostoksille. Lopulta päädyimme ajamaan Citymarketin parkkihalliin. Samalla kun ajoimme luiskaa alas, muistimme vasta iloisesti nauraneemme karavaaniystävämme jutulle tyhmästä kaveristaan, joka oli ajanut asuntoautolla parkkihalliin ja tärvellyt kattonsa matalassa hallissa.
Kabessamme oli sellainen ominaisuus, että sitä ei voinut peruuttaa ylämäkeen. Joten meidän oli jatkettava luiskaa alas. Heti oikealla oli korkeampi tila, johon parkkeerasimme yhdistelmämme ja päätimme käydä tekemässä ruokaostokset, rauhoittua vähän ja ihmetellä sitten, miten pääsemme hallista pois.
Hermot ja leukaperät olivat kohtuullisen kireällä, ei paljoa jutusteltu. Totesimme ainoaksi vaihtoehdoksi yrittää ajaa parkkihallin normaali ulosmenoreitti. Mittailimme, että vaunu saattaisi juuri ja juuri mahtua. Mietimme jopa ilman vähentämistä vaunun renkaista. Runttasimme antennin varmasti alimpaan mahdolliseen asentoon. Minä kävelin takaperin edellä ja kansainvälisillä käsimerkeillä ja ilmeillä ohjaillen tarkkailin, ettei vaunu ota parkkihallin kattoon tai katon putkistoihin. Mieheni ajoi matelemalla ja mutkittelemalla matalimpia kohtia väistellen.
Ostoksilta autolleen tuleva herrasmies huomautti minulle opettavaisesti, ettei olisi kannattanut ajaa vaunun kanssa halliin. Onneksi olimme jo lähes ulkona, joten herrasmiehelle ei käynyt sen kummemmin. En edes sanonut mitään. Pitkän katseen loin. Pääsimme kaikki hallista ehjinä ulos, me vaunuinemme ja viisaasti neuvonut herrasmies.
Tällä hetkellä meillä ei ole asuntovaunua, möimme Kaben viime kesänä naapurillemme (hän tervehtii silti meitä edelleen). Karavaanareita olemme edelleen, ehkä joskus vielä hankimme vaununkin. Jonkun aivan pienen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti