Maalailua

Innostun keväisin maalailemaan tai öljyämään pihapiirissä kaiken, mikä ei liiku. Ja hitaasti liikkuvatkin, jos saan sopivasti kiinni. Ulkomaalailu on mukavaa, sillä se ei ole niin millintarkkaa puuhaa eikä yleensä haittaa, vaikka vähän siveltimen jälkiä jää näkyviin. Maalaukset on kuitenkin pyrittävä tekemään ennen sääskien saapumista, sillä sääskien huitominen ja tappaminen maalipensseli kädessä aiheuttaa rumaa jälkeä.


Samalla kun sutii vaikka terassia, on kiva kuunnella äänikirjoina esimerkiksi skandidekkareita tai Utrion kirjoittamia kauniin, köyhän ja hyväsydämisen taikka vaihtoehtoisesti ruman, rikkaan ja hyväsydämisen neidon seikkailuja Gyllenbögelien kartanonherrojen ja armojen seassa. Kun kirja on sopivasti mielenkiintoinen ja kesken, saattaa helposti käsitellä vaikka naapurienkin terasseja samalla vauhdilla.


Pääsääntöisesti maalaan maan- tai korkeintaan terassintasalla – puutarhakalusteita, terasseja, kaivonkansia, pyykkitelineitä, tikkataulun taustoja jne. Tällöin suurin työturvallisuusuhka on maalata itsensä nurkkaan.


Minulla ei ole varsinaisesti korkeanpaikankammoa, mutta kovin mielelläni en kipua tellingeille maalailemaan, sillä teeseitse-ihmisinä emme tietenkään käytä valmiita turvasertifioituja tellinkejä edes talonmaalauspuuhissa, vaikka aika korkeallekin pitää päästä sutimaan. Mieheni nikkaroi tellingit itse. Pieni epäluottamus tellinginrakentajan lujuuslaskelmia kohtaan häivähtää mielessä, kun hän kehottaa kiipeämään saatesanoilla: ”Kokeileppa, kestääkö”. Ja plärää samalla henki-ja tapaturmavakuutusehtoja. Liekö lujuuslaskelmat sitten pettäneet vai vakuutusehdot olleet liian huonot, sillä tellingit ovat tähän asti kestäneet enkä ole pudonnut kertaakaan. Kop kop.


Luotto omiin rakennelmiinsa lienee kova. Hänen kivuttuaan huojuville tellingeilleen jäin alas tuijottelemaan, että pysyykö mies ylhäällä vai ei. Sain kuulemma mennä sisälle, kunhan lupasin tulla herättämään (?), kun jalkapallopeli alkaa TV:ssä.


Rintamamiestalomme korkeimpien kohtien maalaaminen tikapuiden päässä riekkuen näytti kyllä erityisen pelottavalta. Maaliämpäri toisessa kädessä ja suti toisessa. Maaliämpärissä oli turvajärjestelmä: se oli sidottu tikkaisiin, joten jos mies putoaa niin ämpäri sentään jää yläilmoihin eikä mene ainakaan kaikki maalit hukkaan.


Tikkailla huojuvaa maalaria kierteli kotka – kyttäsi herkullista kuivalihasaalista. Lintulajituntemus on vähän hataraa, joten kaartelija saattoi olla lokkikin. Jos olisi tuhtimpi mies ja verkkopaita, saattaisivat tintit hyökätä talipallon kimppuun, kuten entinen työkaverini kertoi itselleen käyneen. Terveisiä vaan, jos tunnistat itsesi. Älä käytä verkkopaitaa ulkona.