Nyt meillä on Ooppelin lisäksi Nissan Micra vm.1994. Se on pieni. Juuri ja juuri mahdun sinne sisälle. Kun istumme mieheni kanssa siinä vierekkäin, molempien uloimmat posket painautuvat sivuikkunoita vasten. Mutta se on oikein näppärä kakkosauto. Kaupunkiajossa sen kanssa pitää olla varovainen, sillä se on niin pieni, että kanssa-autoilijoiden on sitä risteyksissä vaikea havaita jalkakäytävän reunan takaa.
Pysäköintialueilla pitää tarkkaan muistaa, mihin Micran parkkeerasi. Sitä ei näy minkään auton takaa. Olen ajatellut laittaa sen peräkoukkuun (kyllä, siinä on peräkoukkukin!) lasten pyörän turvaviirin, sen korkean mallin.
Micra on muuten luotettava auto, mutta se ei lähde koskaan käyntiin, kun ilman lämpötila sattuu astevälille +7 – +11 astetta. Kylmemmällä ja lämpimämmällä säällä ei ole mitään ongelmia.
Muutama vuosi sitten mieheni sai vimman alkaa pestä ja vahata Ooppelia. Se ajettiin keskelle pihaa ja noin viikko sitä puhdistettiin ja hinkattiin loistokuntoon sisältä ja ulkoa. Kun se vihdoin kiilteli joka paikasta, se ajettiin autotallin eteen Micran viereen. Jostain syystä siitä jäi Micran puoleinen etuovi auki. Huomasin sen kyllä, kun olin lähdössä Micralla kauppaan ja suunnittelin sulkevani oven, kunhan lasken kantamani tavarat Micraan. Unohdin asian luonnollisesti saman tien, istuin ratin taakse ja peruutin normivauhdilla matkaan. Hirveästi rytisi ja heti muistin avoinna olevan Ooppelin oven. Se nyrjähti paikoiltaan ja lommoutui pahanlaisesti. Micraan ei tullut vaurioita.
Istuin autotallin seinustalle itkemään harmista. Mieheni tuli paikalle ja istui viereeni. Ei ihan itkenyt, mutta melkein. Totesi, että paskaaks noista pelleistä, mutta harmittaa kun Ooppeli oli juuri niin kauniiksi kiillotettu...
Mieheni paukutteli kaverinsa kanssa Ooppelin oven ratakiskolla siihen kuntoon, että sen sai auki ja kiinni. Lommot lisäävät katu-uskottavuutta.
Ennen Micraa kakkosautomme oli Lada Samara vm.1989. Se oli laadukas ja lämmin auto ja lähti kaikilla lämpötiloilla käyntiin heti. Se oli myös säästeliäs auto. Lapsemme olivat siihen aikaan noin teini-ikäisiä eikä heitä tarvinnut juurikaan kuskata. Jos lupauduimme viemään heidät jonnekin Samaralla, he ilmoittivat nopeasti mieluummin kävelevänsä tai pyöräilevänsä. Tai pääsevänsä jonkun kaverin vanhempien kyydissä. Pimeällä sai viedä korttelin päähän kohteesta.
Kakkosautot vaihtuvat, Ooppeli ei. Ennen Samaraa kakkosautomme oli harmaa Ford Anglia vm.1962 (hyvä vuosi kaiken kaikkiaan). Anglialla oli muuten ihan hyvä ajella, mutta esimerkiksi liikenneympyröissä tai muuten jyrkissä kaarroksissa piti olla tarkkana, ettei kaatunut, sillä Anglian raideleveys oli aika pieni. Jos pelkääjänpaikalla istui joku, pyysin häntä yleensä tiukissa käännöksissä laittamaan jalan ovesta ulos varmistamaan ettemme kaatuisi.
Upea Anglia keräsi kyllä ansiosta katseita. Nostatin omaa itsetuntoani kuvittelemalla, että päät kääntyivät minun vuokseni. Vilkuttelinkin joskus armeliaasti katsojille.
Olimme ostaneet Anglian Helsingissä asuvalta ystävältäni. Hänkin kertoi sen keränneen katseita. Erityisesti silloin, kun hän kulki sillä näyttelemässä kesäteatterissa Järvenpäässä. Esityksiin kuului elävä lammas, jonka ystävämme hakivat joka esitykseen ja veivät pois. Lammas ”istui” toisen ystävän kanssa takapenkillä. Ihailijakatseet olivat hyvinkin viipyileviä, kun Anglian tuijottajat huomasivat takapenkillä matkustavan lampaan.
Olen entinen IT-ammattilainen, joten kätevästi photoshoppasin henkilön näkymästä tästä ainoasta kuvasta, joka meillä Angliastamme on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti