perjantai 26. elokuuta 2016

Ooppeli v2

En ole tästä edes facebookissa hehkuttanut, sillä tämä on itsellekin niin iso asia, ettei sitä oikein mieli osaa vielä käsitellä. Lyhyesti julkistan tämän nyt, jotta pääsen elämässä eteenpäin:


Olemme ostaneet uuden Ooppelin.


Vanhaa ei toki ole hävitetty, kuten ei Micraakaan. Mutta mieheni uumoilee, että jompikumpi niistä saattaa joskus lopettaa toimimasta. Joten olemme varautuneet.


Autotallissamme on siis pumpuliin käärittynä lähes tuliterä maranellonpunainen urheiluauto. Opel Astra Sport, vm.1996. Kuppi-istuimet. Kuten koordinaateista voi päätellä, kyseessä ei ollut huokea auto. Se maksoi 300€. Tosin se ei toimi, mutta eipä siinä ollutkaan vielä kaikki! Kaupanpäällisinä saimme toimivan (!) cd-soittimen ja toimivan (!) vhs-nauhurin. Ymmärtänette nyt, miksi en ole tästä aiemmin viitsinyt julkisesti mainita. Emme suinkaan halua, että ihmiset kadehtisivat omaisuuttamme.


Mieheni osti tämän uuden Ooppelin Matin Laatuauto Oy:stä Simoniemestä ammattimaisen ja houkuttelevan myyntipuheen (”Ostappa siitä Ooppeli!”) ylipuhumana. Matin Laatuauton vuoden myynti kasvoi tämän kaupan myötä 100% edellisvuosista.


Vähän mietityttää tuo, että myyjä näyttää luovutusjuhlallisuuksissa huomattavasti onnellisemmalta kuin ostaja.



Meillä on siis nyt kolme punaista autoa. Silti varmin kulkuneuvo on edelleen polkupyörä. Uutta Ooppelia ei ole katsastettu. Vanha Ooppeli lepäilee pidempien ajojen jälkeen tai ainakin sen käynnistykseen tarvitaan silloin shamaanitaitoja, joita esim. minulla ei ole. Lisäksi vesisateella ajo vähän pelottaa, sillä tuulilasinpyyhkimet saattavat lakata toimimasta ja niidenkin korjaamisniksi on minulla vielä hakusessa. Micra ei lähde tietyillä lämpötiloilla käyntiin. Tällä hetkellä ko. lämpötilaväli näyttäisi olevan +11-14 celsiusta.






Tähän asti  ovat tähdet ja auringonpilkut kuitenkin olleet aina sellaisissa asennoissa, että jollakin kulkuneuvolla on tarvittaessa matkaan päästy. Ja takaisinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti