Käytössäni on nimittäin verryttelyhousut, joiden sivuissa on pystyraidat ja lahkeissa nepparit. Ne ovat myös katukäytössä, kuten ajan henkeen kuuluu. Luin lehdestä, että näin muutkin trendi-ihmiset jo pukeutuvat. Toissapäivänä tepastelin nappiverkkarit jalassani catwalk-tyyppisesti Prismassa. Tosin silloin en vielä tiennyt pukeutuneeni kuumimmista kuumimpiin, joten käyttäydyin normaalin letkeästi. Nyt mallailen jalkineita seuraavalle kauppareissulleni.
Harmittaa kovasti, että mieheni on marinoinut vastaavat housunsa kankeahkoiksi laastilla, maalilla ja silikonilla. Oltaisiin muuten voitu olla yhdessä upeita.
Olen vähän hidas tässä muotiasiassakin. En meinaa huomata, että muoti muuttuu. Muut ihmiset ovat ehkä huomanneet, etten huomaa. Valokuvista joskus huomaan. Katselin muutama vuosi sitten Kemin ensimmäisessä LumiLinnassa tammikuussa 1996 ottamiamme valokuvia. Ylläni oli sama toppatakki, joka oli sittemmin LumiLinnan 15-vuotiskuvissa. Eikä takki tainnut olla ensimmäisissäkään kuvissa aivan uusi, vaikka omissa mielikuvissani se oli edelleen vasta ostettu. Hätkähdin ja säntäsin melkein heti kauppaan ostamaan uuden takin. En vielä meinaa raskia pitää sitä uutuutta, kuusivuotiasta.
Vuosia sitten ohitimme tihkusateisessa Helsingissä kävelyllä pari miestä. Toinen miehistä huusi peräämme nimeäni, hän oli serkkuni Rovaniemeltä, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Ihmettelin, miten hän minut tunnisti takaapäin ja sateenvarjon alta. Kuulemma juuri sateenvarjosta tunnisti. Se oli äitini vanha, 60-luvulta peräisin oleva valkoinen punapalloinen. Jos minulla olisi ollut uudempi sateenvarjo, olisi sekin hersyvä jälleennäkeminen jäänyt kokematta.
Jos on vaatteissa, niin erityisesti kengissä, mukavuus valintakriteerinä mennyt vuosia sitten ulkonäön edelle. Ostin 1990-luvun alussa täydellisesti jalkaan sopivat lenkkitossut. Pidin ne todella loppuun. Viimeisen palvelunsa ne suorittivat pihatyökenkinä. Kävin muutama vuosi sitten kesän päätteeksi jalkahoidossa ja hoitaja ihmetteli, miksi toisen isovarpaani päässä on kummallinen musta ympyrä. Paljastin, että pidän ruohonleikkuukenkiäni ilman sukkia ja toisessa kengässä on reikä isovarpaan pään kohdalla. Toissa kesänä niistä kengistä oli surukseni luovuttava, kun pohjaankin tuli liian isoja reikiä. Nauhat otin talteen. Ne ovat vielä hyvät.
Toiset lempikenkäni, 1970-luvulla ostamani läskipohjaiset nahkaiset suomalaiset laadukkaat Topmanit, hajosivat yllättäen markettireissulla. Ihmettelimme ystäväni kanssa lattialle peräämme ilmaantuvia möykkyjä, kunnes huomasin, että kävelyni on jotenkin outoa. Läskipohjat murenivat ja isot palaset lohkeilivat kaupan lattialle. Lähes kolmekymppiset kenkäni eivät olleet pitäneet lattialämmityksen päällä oleilusta. Haprastuivat. Potkiskelimme vaivihkaa läskinpalaset hyllyjen alle. Onneksi kyseessä oli laatukengät, sisäpohja oli umpinainen ja täyttä nahkaa. Joten vaikka läskit kerrankin lähtivät helposti, pääsin kengät jalassa kunnialla kotiin. Ex-läskäreitä saattoi vielä pitää sisätossuina vuosikausia.
Tarkkailkaa muotijuttuja mediasta. Todennäköisesti kuvani ja haastatteluni on pian jossakin street-muotia ihastelevassa artikkelissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti