Äiti

Blogini joulutauko venähti kuukaudella aiotusta, sillä rakas äitimme nukkui pois vuoden lopussa. Äiti oli huumorintajuinen ja kuunteli mielellään, kun luin hänelle ääneen blogejani. Hän heitteli myös ideoita ja lisäyksiä, joista voisin kirjoittaa – ja antoi luvan kirjoittaa omista sattumuksistaan. Siispä kirjoitan tämän vuoden 2017 ensimmäisen blogini hänen muistolleen.


Kuten äidit yleensäkin, myös minun äitini oli kova huolehtimaan lapsistaan - vielä viime aikoinakin, vaikka me lapset olemme reippaasti yli 50-vuotiaita. Joku kertoi kuulleensa, että äitien huoli lapsistaan saattaa vähän helpottaa, kun lapset pääsevät vanhuuseläkkeelle.


Kun nuorina lähdimme juhannukseksi Montajan saareen, äidin vakiosaatesanat olivat koko joukkiolle: ”Älkää hukikko ittiänne!” Ei hukittu. Tuo oli kuitenkin täysin aiheellinen ohje.


Vähän aiheettomiakin ohjeita joskus saimme. Hieman turhalta tuntui esimerkiksi, kun äiti muistutti veljeäni laittamaan kengät jalkaansa, kun olimme lähdössä hautajaisiin. Joulukuussa. Oli parikymmentä astetta pakkasta. Veljeni oli tuolloin noin 50-vuotias.


Tai kun olin lähdössä isäni serkun hautajaisiin, äiti oli sairaana eikä päässyt mukaan, mutta ohjeisti minua: ”Älä sitten tormaa ensimmäisenä laskemaan kukkalaitetta!” Ohje oli melko aiheeton, sillä en ole varsinaisesti mikään tormaajatyyppi. Luultavasti en ehtisi ensimmäisenä, vaikka yrittäisin.


Äiti sen sijaan oli sukkela ihminen eikä ikinä myöhästynyt mistään. Kerran oli tosin meinannut myöhästyä aamuvuorosta – oli herännyt vain muutama minuutti ennen linja-auton tuloa. Nopeasti oli silpaissut vaatteet päälle, tormannut viime tipassa onnikkaan ja ehtinyt siten myös töihin. Hampaat vaan olivat jääneet yöpöydälle. Onneksi isä työskenteli samassa tehtaassa, aloitti työt tuntia myöhemmin ja toi hampaat ”ruokalan hampaattomalle akalle”.


Kun äiti oli vielä paremmassa kunnossa, hän ei auton kyydissä istuessaan meinannut malttaa odottaa, että auto pysähtyisi, kun jo avasi turvavyönsä ja jopa oven. Yritin valistaa, että on nuoremmillekin vähän vaarallista hypätä autosta vauhdissa, puhumattakaan yli 80-vuotiaille.


Ihmettelin tuotakin tapaansa, kunnes yllätin itseni: olimme menossa viemään kuvia ja adresseja äidin muistotilaisuuspaikkaan ja niin vaan avasin turvavyöni ja oven ennen kuin mieheni pysäytti auton. Ehkä minä tästä muutenkin vielä sukkeloidun iän karttuessa?


Pitääkin muistaa laittaa lapsille whatsapp -viesti, että muistavat laittaa kengät jalkaan. Helsingissä on näköjään pakkasasteita.

P.S. Tämä kaikki on kirjoitettu kaivaten ja lämmöllä, naureskelimme näille piirteille(mme) usein yhdessä äitimme kanssa.