Mutta ei se sentään vielä kokonaan pelistä pois ole. Se vaan alkoi pitää liikkuessaan sellaista metakkaa, että luulimme sen muuttuvan helikopteriksi, roottori ja rupelit pohjan alla. Ajaessa alkoi tuntua melko varmalta, että joko pohjan läpi pongahtaa kohta joku iso irto-osa (roottori?) taikka vaihtoehtoisesti pohja putoaa tielle.
Pauke lakkasi kuulumasta, kun ystävämme istui Ooppelin takapenkillä vasemmassa reunassa. Mutta vain kun tämä nimenomainen ystävämme siinä istui. Muiden istuminen ei auttanut. Koska tämä parantava ystävämme asuu Helsingissä, emme oikein voi velvoittaa häntä istumaan jatkuvasti Ooppelissamme. Mieheni yritti siis suostutella häntä kertomaan painonsa, jotta voisi latoa vastaavan kilomäärän vaikkapa kiviä ko. kohtaan penkille. Paukkeen loppumiseen kun vaadittiin selvästi juuri tietty kilomäärä, ei enempää eikä vähempää. Ei paljastanut ”ystävä” painoaan eikä oiretta näin saatu poistettua.
Tutkiskeltuaan asiaa tarkemmin köyhänmiehen mcgyver luulee nyt tietävänsä, mistä pauke johtuu ja ajattelee osaavansa korjata vian. Mutta ei pakkasilla. Kesällä sitten. Siksi Ooppeli on ollut tämän vuoden alusta talviunilla ja me siirtyilemme Micralla.
Jouluaattona viisihenkinen perheemme kuitenkin vielä asettautui mukavasti tilavaan Ooppeliin perinteistä hautausmaakierrosta varten. Kilometrin päässä olevan ensimmäisen hautausmaan jälkeen bensan haju Ooppelin sisällä alkoi olla niin pökerryttävä, että kaarsimme Lidlin pihalle toteamaan, että bensaletku vuotaa. Uskaltauduimme sentään vielä Kemin toiselle hautausmaalle, josta palasimme kotiin vaihtamaan autoa. Onhan meillä onneksi näitä joulunpunaisia autoja, mistä valita.
Sullouduimme siis vuorostaan Micraan, jolla lähdimme kohti Simoa. Sää oli kauhea – lauhaa ja sankka lumipyry. Siitä ei Micra pidä. Muutaman kilometrin porhallettuaan se vaan pysähtyi. Siinäpä sitten istuimme ikkunat huurussa. Meneehän se jouluaattoilta näinkin, läheisissä tunnelmissa perheen kesken kuulumisia vaihdellen ja joululauluja laulellen. Posket poskia ja uloimmat posket ikkunoita vasten. Välillä istutaan Lidlin pihalla, välillä moottoritien pientareella.
Kävimme läpi kavereitamme – kenelle olisi vähiten kiusallista soittaa ja pyytää hinaamaan meidät kotiin. Hetken mietiskeltyämme Micra kuitenkin yllättäen muutti mielensä, hörähti käyntiin ja lähti liikkeelle. Mietimme vielä, käännymmekö seuraavasta risteyksestä takaisin kotiin vai menemmekö riskillä Simoon sairaala- ja hautausmaakäynneille. Hurja luontomme voitti ja päätimme edetä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Se kannatti. Saimme reissun tehtyä ja pääsimme vielä saman vuorokauden aikana kotiin. Helppoa.
Micra on siis nyt ainoa käyttöautomme. Se on kehittänyt itselleen asemansa velvoittamia personallisia ominaisuuksia. Kyllä siitä vielä hyvä seuraaja Ooppelille tulee, mikäli mcgyver ei odotuksista huolimatta saa Ooppelia enää ajokuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti