Heräilen yöllä pari kertaa ja koska järvimaisema on joka katsannolla erilaisen upea, räpsin muutamia kuvia samalla. Hyvä oli nukkua, ei kuulunut blues-porukoista mitään ääniä huoneeseen.
Runsas aamiainen aurinkoisissa järvenrantamaisemissa, on se hienoa! Minulla vähän väsyttää ja hirvittää edessä oletettavasti vaanivat ylämäet. Melkein toivon, että blues-kansa olisi varastanut pyörämme hotellin edestä. Turha toive. Oli ne kyllä lukittukin niin monella lukolla toisiinsa ja telineisiin ja hotellin terassiin, että siinä olisi laiskempi varas helposti kyllästynyt tiirikoimaan. Varsinkin jos olisi ollut muutenkin blues-moodissa.
Tämän reissun naamoihinkyllästymishetki sattuu tälle aamulle. Pinnat kiristää se, että seuraavaa yöpaikkaa ei meinaa millään löytyä sopivalta etäisyydeltä. Minä ehdotan, että pyydämme kaveriamme hakemaan meidät autolla mökilleen Iittiin joko Pieksämäeltä tai Kouvolasta, jonne menisimme junalla. Timo pöyristyy ehdotuksesta ja ehdottaa puolestaan paluuta junalla Kuopioon Ooppelia hakemaan ja sillä matkaa jatkamaan. Molemmat sitten oikein kunnolla pöyristymme toistemme typeristä ehdotuksista. Tunnelma on nopeasti lämmin ja naamat punaiset, vaikkemme ole ajaneet tälle päivälle vielä metriäkään. Lopulta kuitenkin löydämme karttoja ja nettiä tuijottamalla seuraavan yösijan Kangasniemeltä Kiviniemen leirintäalueelta.
Lämmintä on ulkonakin ja maasto on luonnollisesti mäkistä. Kahviloita ei tällekään välille osu. Luotamme, että Kutemajärveltä löytyy vähintään kauppa tai kioski, josta saisimme jäätelöt. Ei löydy. Paikan nimestä innostuneina lepäilemme hetken kylän kokoontumisaukiolla, mutta kylän nimi on vahvasti liioiteltu. Mitään ei tapahdu. Kylä on kuitenkin kaunis.
Karautamme ajon päätteeksi Kiviniemen leirintäalueen rannalla olevan mökin pihaan. Minä olen onnistunut kiinnittämään kenkäni vahingossa lukkoon ja pysähtyessä jää ainakin yksi sydämenlyönti väliin, kun tajuan tilanteen. Onneksi toinen kenkä on irti ja pysyn kuin pysynkin pystyssä. Olisihan se kyllä ollut Timolle riemullista, jos olisin mätkähtänyt.
Mökkimme nimi on Orvokki, joka oli äitini toinen nimi. Että semmoinen sattuma. Kiva mökki, mutta ei olisi pieni lisäsiisteys haitannut – kelpaa meille kuitenkin. Leirintäalueella ei ole ravintolaa eikä meillä ruokaa, joten pyöräilemme Kangasniemen keskustaan ruokaostoksille. Nähtyämme aurinkoisen rantaterassin, muutamme sujuvasti suunnitelmaa ja syömme ravintola Puulaakissa järven rannalla. Ruoka on hyvää, palautusolut kylmää, maisemat upeat ja sää suorastaan kuuma ja aurinkoinen. Elämä on mukavaa.
Syötyämme piipahdamme ravintolan viereistä puutarhaa ihailemassa ja käymme ostamassa evästä seuraavalle päivälle. Leirintäalueen rannalla on niin mukavan näköinen grillipaikka, että Timon pitää päästä vielä grillaamaan. Minä lähden koristeeksi mukaan, en millään jaksa enää Puulaakin herkkukorin jälkeen syödä mitään. Grillauskaverina käy alueen veteraanirouva, joka on miehensä kanssa leireillyt alueella joka kesä 45 vuoden ajan. Seurustelemme hetken rouvan ja vähän kokemattomienkin leiriytyjien kanssa ja kuulemme mielenkiintoisia juttuja. Ihmisiä on mukavaa kuunnella. Ja on myös kivaa, kun ihmiset kuuntelevat. Aika pian kuitenkin uni houkuttaa mökkiin.
Päivän ajomatka oli vaivaiset 48 km, keskinopeus reilu 17 km/h ja maksiminopeus 46 km/h. Nousua kertyi 1692 metriä ja laskua 1687 metriä. Mietimme, näyttääkö Garmin nousut ja lasku oikein, mutta paljon niitä kuitenkin oli. Varsinkin nousuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti