Seikkailtuamme Helsingissä muutaman päivän ostamme liput tiistaiaamuiseen Kuopion junaan. Ostan liput soittamalla, sillä pyöräpaikkojen varaaminen netissä vähän kangertaa. Saamme istumapaikat pyörien viereisestä lemmikkieläinvaunusta. Junien istumapaikat ovat nykyään tarkkaan profiloituja, meille osoitettiin vanhan miehen ja lihavan naisen paikat. Sopiva niissä on istua.
Salakuuntelemme matkan ratoksi kanssamatkustajan vuodatusta konnarille. Koiran ja lasten kanssa matkustavan henkilön mielestä vaunu on pöyristyttävän sotkuinen, niin sotkuinen, että he tuskin voisivat siinä eväitäänkään nauttia. Matkustaja näyttää puhelimestaan kuvia myös edellisestä matkastaan neljän vuoden takaa, silloinkin oli ollut pöyristyttävän sotkuista. Konnari ei vaikuta kovin kiinnostuneelta noista lähihistorian kuvista. Niin sitkaasti kovia kokenut matkustaja kuitenkin tykittää, että saa lopulta lahjakortin ravintolavaunuun. Me emme huomaa mitään sotkua. Päinvastoin, meistä vaunu on siisti varsinkin lemmikkieläinvaunuksi.
Mukavaa katsella junan ikkunasta osittain samoja maisemia, joita olimme juuri pyöräilleet. Emme ole aiemmin tätä rataa matkustaneetkaan. Saavumme Kuopioon puolenpäivän maissa. Sää on todella kuuma ja aurinkoinen, mutta mustia ja uhkaavia ukkospilviä on joka puolella. Täytyy pitää kiirettä, jotta ehtii polkea Rauhalahteen ennen sadetta.
Startti aiheuttaa taas päänvaivaa ja pientä säksätystä. Navigaattori näyttää eri suuntaa kuin vaistoni - joka ei ole aivan luotettava sekään. Poljemme muutaman korttelin ja pysähdyn kysymään vastaan tulevalta rouvalta tietä. Rouva seisoo hetken hiljaa ja näyttää, ettei hän aio sano mitään, mutta sitten alkaa ohjetta pulputa. Tarkkaan ja seikkaperäisesti kuopiolainen neuvoo tien. Lumoudun ja vakuutun ohjetulvasta, mutta unohdan jo ensimmäisen käännöksen jälkeen loput ohjeet, joten seuraamme taas navigaattoria.
Mäkiä riittää täälläkin. Hurhautamme jossakin alamäessä sen risteyksen ohi, josta olisi pitänyt kääntyä vasemmalle ja eksymme vähän. Ei se muuten haittaisi, mutta ukkospilvet hipovat jo niskaa.
Olemme väärällä puolella viitostietä. Lopulta löydämme siltarummun, jonka kautta kömyämme Rauhalahden puolelle. Vähän jännittää, odottaako Ooppeli meitä vai onko sen voro vienyt. Ei ollut. Siellä se nököttää samassa paikassa – riemullinen jälleennäkeminen! Ja aurinkokin vielä paistaa, joten ehdimme kastumatta pakata pyörät ja tavarat autoon ja käydä leirintäalueen terassilla juomassa kahvit härpäkkeineen. Lämpötila on kolmenkymmenen asteen tienoilla, sää on todella painostava.
Ooppeli hörähtää käyntiin. Avaimella virtalukosta. Suuntaamme kohti pohjoista ja silloin alkaa sataa ja ukkostaa. Sade on niin voimakas, että Siilinjärvellä meidän on pakko pysähtyä pari kertaa tien reunaan, koska emme näe mitään. Tai sen verran näemme, ettemme ole ainoat pysähtyneet. Miten hyvä tuuri, että ehdimme pyöräillä tämän sään alta pois! Kaikki kaksipyöräiset eivät ehtineet.
Täytyy kyllä olla onnellinen myös siitä, että Ooppelissa on pitävä katto. Ja seinät. Ei kastuta yhtään, vaikka sade on todella rankka. Kun se vähän hellittää, jatkamme matkaa Iisalmeen, jossa on tankattava. Suoritamme lentokonetankkauksen eli emme sammuta moottoria tankatessa. Pysäytämme ooppelin sentään. Jopa meitä nolottaisi, jos Ooppeli ei tankkauskatoksessa käynnistyisi ja joutuisimme käynnistämään sen työntämällä tai konepellin alta. Huoltoaseman piha on mäkinen, joten kahvittelun jälkeen on lapsellisen helppoa startata alamäkilähdöllä. Ei huomaa iisalmelaiset mitään outoa lähdössämme.
Loppumatka menee hyvin, paitsi että Oulun jälkeen huomaamme, että eturenkaat ovat kuluneet aivan sileiksi. Aurauskulmat ovat kuulemma pielessä. En hengitä loppumatkalla, toivon, ettei ala sataa ja että renkaat kestävät kotiin asti.
Kestivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti