Hyvin saimme yön nukuttua. Joko kummituksia ei varmoista odotuksista huolimatta ollut tai sitten ne eivät saaneet meitä hereille. Siispä hyvälle aamiaiselle hienoon ravintolasaliin.
Päätämme jättää alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluneen Kotkan käymättä. Erityisesti minua alkaa ajaminen jo vähän hyydyttää, Kotkassa on Meripäivät ja siten majoitus olisi varmasti tiukassa ja aikaakin on mennyt enemmän kuin etukäteen olimme ajatelleet. Porvoo on sopivan matkan päässä ja ystävämme asuvat siellä, joten kutsumme itsemme seuraavaksi yöksi heille. He ilahtuvat kovasti. Luulemme me.
Päivästä on tulossa lämmin ja aurinkoinen. Aamu on kuitenkin vähän viileä ja asettaa aivokapasiteettimme lujille, kun yritämme päättää, millaisella asulla starttaamme. Aika kevyisiin päädymme ja alkumatka on vähän vilpoisa, mutta pian lämpenemme.
Loviisaan on parikymmentä kilometriä ja siellä on ensimmäinen pitstoppimme. Maasto on mukavan loivamuotoista ja sää juuri sopiva pyöräilyyn. Jonkin matkaa edettyämme ihmettelemme, miksi jokaisessa ohittamassamme kyltissä Loviisaan on 13 kilometriä, vaikka luulemme ajavamme reippaasti eteenpäin. Onko tässä kohti joku aikalukko, joka estää matkan lyhenemisen vai onko ”Loviisa 13” kylteistä saatu merkittävä paljousalennus? Lopulta kilometrimäärät alkavat onneksi vähentyä ja saavumme kuin saavummekin kauniiseen Loviisaan.
Ihastelemme kaupunkia ja telakoidumme rantaan Cafe Saltbodanin terassille kahvittelemaan. Vähän ihmetyttää paikallinen tapa parkkeerata pyörät, mutta kaupungissa kaupungin tavalla toki mekin.
Loviisa houkuttaisi pidempäänkin oleiluun, mutta hetken ihasteltuamme jatkamme matkaa kohti Porvoota.
Päätämme koukata Pernajan kautta. Tie on mutkainen ja välillä semmoinen mukavan mäkinen, jossa alamäen vauhdilla pääsee seuraavan ylämäen päälle. Jos tie olisi koko ajan sellainen, tarvitsisiko ollenkaan polkea? Tulisiko pyörästä silloin ikiliikkuja?
Pernaja on viehättävä. Löydämme vanhan keltaisen puutalon pihapiiristä pienen Bric à Brac -kahvilan. Ihastuttava isäntäväki esittelee kahvin valmistumista odotellessamme piharakennusten antiikkiliikkeensä tavaroita ja taidenäyttelyn maalauksia.
Saamme todella tuoreen kahvin ja elämämme parhaat raparperipiirakat! Ja jutustelemme hauskan isäntäväen kanssa aiheesta jos toisestakin. Ehkä istuisimme siellä vieläkin, ellei pihaan karauttaisi kymmenkunta suunnilleen ikäistämme retkipyöräilijää. Vaihdamme muutaman sanan heidänkin kanssaan. Ovat tulossa Saimaan tienoilta ja matkalla tänään Porvooseen samoin kuin mekin.
Lähdemme jatkamaan matkaa. Ihan rauhassa. Juuri yhtään ei hermostuta se, että pyöräilijäporukka tulisi kohta perässämme. Ehkä ohittaisikin meidät. Omaa suoritustamme vaan ajamme.
Jokunen mäki on vielä rannikollekin ripoteltu. Kuuma ilma ja kahdeksas peräkkäinen ajopäivä vaikuttavat niin, että meinaan mäissä taas hyytyä. Ärsyttää aivan suunnattomasti, että Timo ei hyydy yhtään. Tikuttaa vaan menemään samaa tuhat kierrosta minuutissa -tahtiaan. Mulkoilen selkäänsä ja kiroilen itsekseni. Veemäinen jätkä. Kuulemma helpottuu vaan ajonsa päivä päivältä. Todella veemäinen jätkä.
Maisemat ovat sentään kauniit. Ja mäetkin harvenevat. Vaikka toistaiseksi on aurinkoista, alkuillaksi on ennustettu sadetta, joten siksikin pidämme vähän kiirettä (ja siksi, ettei retkipyöräilyretkue meitä ohittaisi). Ilolassa maltamme sentään pysähtyä Noarkiin jätskille ja limsalle.
Porvoossa käymme Hua Wussa syömässä hyvän aterian ja selvittelemme samalla loppureitin ystäviemme luo. Citymarketista haemme pienet tuliaiset. Sillä aikaa on alkanut sadella. Poljemme Vanhan Porvoon halki, mukava olisi pysähdelläkin, mutta sateessa ei viitsi.
Ystävien kanssa vaihdellaan muutama tunti kuulumisia ja illan päätteeksi pääsemme saunomaan. Uni tulee heti, kun kroppa laskeutuu vaakatasoon hyvälle sängylle.
Päivän kilometrimäärä oli 67, keskinopeus 16 km/h, maksiminopeus 46,5 km/h. Ylämäkeä oli 1384 metriä ja alamäkeä 1426 metriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti