Olimme Savitaipaleen Kantri-hotellin ainoat aamiaisen nauttijat ja saimme illalla toivoa, mitä aamiaisella haluamme syödä ja mihin aikaan se tarjoillaan. Puoli yhdeksältä meille oli siis ystävällisesti tarjoiltuna kaikkea herkullista paitsi nakkeja. Miehelläni kyllä aluksi kadutti, ettemme tilanneet niitä nakkejakin. Hetken syötyämme ei enää kaduttanut. Vaikka olemmekin hyviä syömään, rajat ne on meilläkin. Vasta leivottu maalaispulla kruunasi herkullisen ähkyn.
Kymmenen maissa starttasimme. Sää oli vähän tihkuinen – tällä kertaa me molemmat huomasimme sen, joten tihku tuli taivaalta. Garmin taisi kierrättää meillä volttilähdön. Usein tuntuu siltä, että se huvittelee ajattamalla meillä muutaman ympyrän ennen kuin pääsemme etenevälle radalle. Lopulta kuitenkin tienviitatkin kertoivat, että olemme matkalla kohti Taipalsaarta.
Sade muuttui tihkusta ihan kunnolliseksi, mutta koska maasto oli välillä jopa kohtalaisen tasaista, ei juurikaan tuullut ja asteita oli lähes parikymmentä, sade ei haitannut. Kohtasimme pariskunnan, jonka toinen pyörä oli hajonnut niin, että varaosaa olisi kaivattu. Meilläkään ei tarvittavaa osaa ollut, joten emme voineet auttaa. Mieheni ehdotti, että mies ottaisi osan omasta pyörästään ja korjaisi sillä vaimonsa pyörän. Pakenimme nopeasti paikalta, ennen kuin olisivat saaneet idean ottaa varaosa meidän pyöristämme. Toivottavasti matkansa pääsi jatkumaan suunnitellusti.
Taipalsaaren Pölkkybaarissa hörppäsimme päivän pullakahvit. Taipalsaaresta Lappeenrantaan oli pyörätie koko matkan, mikä tuntui ruhtinaalliselta. Sadekin hellitti. Ja vesistöä alkoi näkyä siellä sun täällä, nyt aloimme uskoa tosiaan olevamme Saimaalla.
Lappeenrantaan saavuttuamme aurinko alkoi pilkistellä. Kävelykadulla kävimme Coffee Housessa kahvilla, leivällä ja jäätelöllä. Kiertelimme linnoitusalueella ja bongasimme mm. pari rakuunaa hevosillaan. Hevosten kaviot kopsuivat mukulakivillä samalla saundilla kuin lukkopohjaiset pyöräilykenkäni, kun talutin pyörää. Ihmiset kääntyivät katsomaan ja antoivat minullekin tietä, kun kävelin takanaan. Eivät sentään pysähtyneet kuvaamaan niin kuin rakuunoita.
Idyllisessä maisemassa oli meneillään hääkuvaukset. Miestäni harmitti, ettei ehtinyt kuviin mukaan. Kun ystävämme menivät matalalla profiililla naimisiin kymmenkunta vuotta sitten, tapahtumaa juhlittiin pienimuotoisesti meillä. Otimme myös perinteisiä kakunleikkaus-, sormuksenasettelu- yms. kuvia. Jokaisessa kuvassa on mukana mieheni. Kaikissa ei ole edes sulhanen mukana, mutta mieheni on. Jos ei muuten, niin peilin kautta.
Laskeuduimme linnoitusalueelta satamaan ja näimme perinteikkään Prinsessa Armadan. Koska kaikki oli nyt nähty, matka ja pyörätie jatkuivat kohti Joutsenoa, jossa pidimme vilttitauon puistossa kirkkoa vastapäätä. Jännitimme, ehtiikö juhlapuvuissaan juokseva perhe kirkkohäihin. Tai äiti ja lapset juoksivat, isä pisti vielä kaikessa rauhassa tupakiksi. Melkein huusin, että nyt se sätkä pois ja kirkkoon vähän äkkiä, häät alkavat minuutin päästä! Kello oli 15:59, hermostutti.
Vilttitauoilla levitämme piknik-alustan maahan, jotta voimme maata selällään mielellään niin, että jalat saa ylös ja siten maitohapot pois jaloista. Välillä kyllä tuntuu, että hapot valuu sitten päähän asti - ajatus ei kulje ja jututkin ovat melko yksinkertaisia.
Pyörätie jatkui Imatralle asti, sillä kovasta myötätuulesta innostuneina valitsimme suorimman reitin. Vastaan tuli todennäköisesti ulkomaalainen retkipyöräilijämies, joka olisi ehkä halunnut pysähtyä ja jutustella, mutta meidän myötätuulivauhtimme oli niin hurja, että tilanne oli jo ohi ja olimme kaukana toisistamme, ennen kuin tajusimme tilanteen. Aiemmin maastossa tuli puolestaan vastaan nuori retkipyöräilijämies, joka vaikutti jotenkin tutulta. Olikohan sattumoisin sama tyyppi, jonka kohtasimme viime kesän retkellämme Kirjakkalan ruukissa? Mäkisessä maastossa kohdatessa toinen on aina kovassa vauhdissa alamäessä ja toinen räpistelee ylämäessä eikä kumpikan yleensä halua pysähtyä mäkeen.
Aurinkoiselle Imatralle saavuimme viiden maissa. Käveleskelimme halki vilkkaan kävelykadun ja Imatrankosken sillan, josta polkaisimme hotelli Anna Kerniin Rajapatsaalle. Siistiydyimme nopeasti ja polkaisimme takaisin keskustaan palautusjuomille ja syömään. Oli kaunis aurinkoinen kesäilta ja paljon ihmisiä liikkeellä. Söimme ruokakojusta katuruokaa ja jäimme kuuntelemaan Big Band Campin päätöskonserttia, jossa taitavan Big Bandin solistina esiintyi upea Johanna Försti. Tämmöinen yllätyskulttuuripläjäys tänään, mukavaa.
Konsertin jälkeen pyöräilimme kohtalaisen väsyneinä hotellille nukkumaan. Vähän kälyinen oli hotelli. Huone sinänsä ihan siisti, mutta kylpyhuoneen viemäri vähän haiskahti. Mopoliikenteen melu oli kovanlainen eikä se juurikaan hävinnyt kahden vastapäisen terassin älämölölle. Voimakasääniset imatralaismiehet ja -naiset siellä viettivät iloista kesälauantai-iltaa noin kahteen. Sen jälkeen saattoi nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti