Olen aloittanut esimerkiksi lukuisia ryhmäjumppia. Yleensä syksyisin. Jostain syystä ne vaan eivät ole minun juttuni eivätkä siten jatku kovin pitkään. Hirveän helposti juolahtaa mieleen syitä, joiden vuoksi juuri tällä kertaa en voi lähteä jumppaamaan: vatsa saattaa ehkä olla kohta vähän kipeä, mahdollisesti voi tulla vaikka Tukholman serkku käymään, WC:t pitää siivota, joululiinat pestä ja juhlakengät kiillottaa.
En keksi muuta syytä ryhmäliikunnan vieroksumiseeni, kuin että ne muistuttavat liikaa koulun tamburiinijumppia, joita kammosin. Tömisteltiin jumppasalia ympäri rummutuksen tahdissa, kun oltaisiin voitu pelata pallopelejäkin.
Jytäjumppa ja Jane Fondan aerobic paransivat vähän ryhmäjumppakammoani. Zumbasta sen sijaan oikein innostuinkin. Siitä innostui aika moni muukin. Urheilutalo oli ääriään myöten täynnä ja piti olla tarkkana, ettei eläytyessään tyrmää vieruszumbaajia tai tule tyrmätyksi.
Zumbatessa tunsin itseni parhaimmillaan hyvinkin brassimaiseksi. Seurasin tarkkaan vetäjän liikkeitä ja luulin olevani samannäköinen liikehdinnässäni. Seurasin vetäjän liikesarjoja jopa niin intensiivisesti, että kun hän nosti housujaan, minäkin nostin. Rytmikkäästi. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin epäillä brassimaisuuttani. Kaikki muut paikat kropassani liikkuivat ja hytkyivät (pitkään) paitsi se, minkä olisi missäkin liikesarjassa pitänyt liikkua ja hytkyä. Mutta brassi mikä brassi – nopea ja temperamenttinen kuin brasilialainen nauta.
Vesiliikuntaankin suhtaudun vähän ristiriitaisesti. Toisaalta kesääni kuuluu ehdottomasti luonnonvesissä uiminen. Tai oikeastaan kastautuminen, sillä olen erittäin huono uimaan. Missään nimessä en halua uida uppivesille. Uintitekniikkani on surkea enkä osaa hengittää oikein. Uimahallissa ärsyttää, kun siellä on muita uimareita ja vesi räiskyy suuhun ja nenään. Lähes pystysuorassa asennossa ja hengittämättä ei jaksa kovin pitkästi uida. 25 metriä on jo paljon ja loppumatkasta naama sinertää ja silmät pullistuvat päästä.
Joskus ajattelin aloittaa säännöllisen uimahallissa käymisen. Hyvinkin säännöllisesti kävin sitten kaksi kertaa vuodessa. Joskus harvemmin.
Mieheni on ehkä vielä huonompi uimaan kuin minä. Olimme muinoin Manamansalossa Oulujärvellä, ilma oli helteinen ja veden lämpötila varmasti lähellä kolmeakymmentä, koska miehenikin riehaantui ja tuli veteen. Hän on hyvin kilpailuhenkinen ja ehdotti heti matka- ja nopeusuintikisaa: kumpi jaksaisi uida pidemmän matkan tai nopeammin saman matkan. Toki tarkoitus oli vaan kiertää muutaman metrin päässä oleva kivi ja palata takaisin – turvallisuus ennen kaikkea. Hetken räpiköityämme sanoin miehelleni, että ajattele, jos rannalla olijat tietäisivät, että uimme kilpaa. Etenemisemme saattoi näyttää kellumiselta. Ajatus sekoitti mieheni tarkkaan ajatellun uintitekniikan ja voitin siten pienellä viekkaudella kisan.
Vesijuoksu on ihan mukavaa. Varsinkin jos sitä voi harrastaa kaverin kanssa rinnakkain ja päivittää samalla maailman tapahtumat. Mutta niinhän ei saa tehdä. Ymmärrän toki, että rinnakkain kävely on kiellettyä, jos juoksijoita on paljon ja se häiritsee muiden etenemistä. Mutta vaikka altaassa ei olisi ketään muita (Kemissä on joskus sopivaan aikaan niinkin), jostain ilmestyy joku rinnakkainkävelystä mielensä pahoittanut kanssauimari nuhtelemaan.
Kävimme yhden talven ystäväni kanssa kerran viikossa vesijuoksemassa. Ellemme kumpikaan millään keksineet mitään syytä olla lähtemättä. Uimahallissa tulee aina nälkä. Vaikka olisi lähtiessä syönyt perhepizzan. Haaveilimme höyrymakkaroista ja joskus kun lähtö hallille meni niin myöhäiseksi, ettemme enää olisi ehtineet altaaseen, suunnittelimme kuitenkin ehtivämme höyrymakkaroille. Kun makkaran syö uimahallissa, se tuntuu melkein kuntoliikunnalta.
Mieheni ehdotti meille yhteiseksi uudeksi harrastukseksi parkouria. Se olisi kivan nuorekas laji. En ole Kemissä juurikaan nähnyt parkourin harrastajia – varsinkaan ikäisiämme pariskuntia. Olisimme varmasti edelläkävijöitä. Talviseksi lajiksemme hän ehdottaa leijahiihtoa. Sekin olisi dynaaminen ja nuorekas laji. Mietimme vielä.
Eikä pidä nyt luulla, etten pitäisi liikunnasta – päinvastoin. Ulkoliikunta on mukavaa ja hiihto ja pyöräily lienevät jatkossakin pysyvimmät liikuntaharrastukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti