Ooppeli ei ollut ollut meillä kauaakaan, kun käänsin varaslukon vahingossa päälle. Auto oli torilla ja yritin tuskailla ovia auki. Apua tarjosi kaksi epäilyttävän ystävällistä nuorta herraa. Ei avautuneet lukot. Kun herrojen ehdottamat keinot alkoivat mennä murtohommiksi, alkoivat avuliaisuuden tarkoitusperät jo epäilyttää. Minä heitä tuskin kiinnostin, joten himoitsivat varmasti Ooppeliamme! Pääsin herroista eroon keksimällä nerokkaan pienen valheen. Kerroin soittavani läheisestä puhelinkopista (jos tätä lukee joku nuorisolainen, katso googlesta, mikä on puhelinkoppi, tuolloin ei ollut kännyköitä) miehelleni, joka on poliisilaitoksella töissä, tulee nopeasti paikalle ja saa ovet helposti avattua. Mikään ei tietenkään pitänyt paikkaansa, mutta apuherrat livahtivat nopeasti muihin hommiin. Ja mieheni sai kuin saikin lopulta äherrettyä lukon auki.
Eräänä helteisenä kesäpäivänä olimme liikkeellä koko perheen ja naapurin tytön voimin. Pysäköimme samaiselle torille mennäksemme Heselle syömään. Mieheni väänsi ovet vahingossa varaslukkoon. Syötyämme yritimme palata autoon, mutta lukot eivät suostuneet avautumaan millään.
Kaikki keinot kokeiltuamme saimme lopulta takaluukun auki. Takakontin kautta saa kaadettua penkit, jolloin sieltä pääsee autoon sisälle. Koska varaslukkoa ei saa avattua sisältäkään, kaikkien autoon haluavien oli vöngittävä sinne takaluukun kautta. Oli perjantai-iltapäivä, joten torilla ja sen parkkipaikalla oli kohtuullisesti ihmisiä. Minulla oli ylläni hörselöinen liehuvahelmainen lyhyehkö hellemekko. Kieltäydyin ryömimästä takakonttiin pyllistelemään. Muut ryömivät. Minä löin viimeisen jälkeen takaluukun kiinni ja kävelin kotiin.
En uskaltanut vilkuilla ympärilleni, että keräsimmekö mahdollisesti viipyileviä katseita. Kuulin kyllä jälkeenpäin, että ystäväni oli ollut teini-ikäisen poikansa kanssa tuolloin torilla. Poika oli istunut autossa ja seurannut salaa ohjelmanumeroamme. Poika oli sanonut vasta kotimatkalla nähneensä perheemme. Ystäväni oli ihmetellyt, miksei poika jo torilla kertonut. Ei ollut kuulemma kehdannut, ettei äitinsä vaan olisi osoittanut tuntevansa meitä.
Se, että autoon ei syystä tai toisesta pääse sisälle, ei ole tietenkään kovin tavatonta. Kummallisempaa on, kun autosta ei pääse ulos. Hain Ooppelin huollosta ja olin viedessäni varoittanut asentajia varaslukko-ominaisuudesta. Kun hain auton, kuskin puolen ovi oli raollaan ja varaslukko päällä, joten ovi ei mennyt kiinni. Suunnittelin sitovani oven kaulaliinalla, jottei se levähtäisi selälleen ajon aikana. Huivilukkoa viritellessäni läimäytin oven vihapäissään voimalla ja sehän jäikin kiinni. Muttei auennut enää.
Päätin ihmetellä ulospääsyä kotona. Ei auenneet ovet kotonakaan. Ei vaikka avasin ikkunan ja yritin avaimella ulko-puolelta. Lopulta kiemurtelin ulos ikkunasta. Tarkastin tietenkin ensin huolellisesti, ettei kukaan näe. Auton ikkunasta ulos pujottelu ei ole ihan helppoa. Varsinkaan, jos ihminen ei ole aivan pieni ja päällään on talvivaatteet.
Kerroin tapauksesta ystävällemme, joka oli epäillyt älynlahjojani jo marjapuurotapauksessa. Hän epäili taas, että kukaan – edes minä - ei voi olla niin tollo, ettei pääse autosta ulos. Että se ei ole edes mahdollista. Yllytimme häntä kokeilemaan: Hän voisi istahtaa Ooppeliimme, laittaisimme varaslukon päälle ja hän yrittäisi tulla ulos. Hän oli kokoa ja mallia Stan Saanila / Leo Lastumäki. Ei uskaltanut testata.
Pieni vika,useimmiten lukot toimivat sentään moitteetta. Avaimien kanssa täytyy vaan olla tarkkana, ettei teipit väsy ja metalliosat pääse putoamaan.
:-D
VastaaPoista