Tove Jansson puolestaan selvästi tiesi, mistä kirjoitti luodessaan näkymättömän lapsen, Ninnin. Ominaisuus ei olekaan pelkästään mukava ja hyödyllinen. Ninni palautui näkyväksi, kun rohkaistui ja työnsi Muumipapan mereen.
En ole koskaan ollut niitä äänekkäimpiä ja näkyvimpiä, mikä on oma valinta ja luonteenpiirre. Hehkeimmän iän ohitettuani olen kuitenkin huomannut, että olen joissakin tilanteissa täysin näkymätön, vaikken haluaisikaan. Näkymättömäksi muutun esimerkiksi usein, kun haluaisin palvelua. Etenkin puhelinliikkeissä.
Olin vasta vähän yli nelikymppinen, kun astuin kilinän kanssa puhelinkauppaan, joka oli yksi pienehkö huone. Myyntitiskin takana oli kaksi nuorta ja epäilemättä dynaamista miesmyyjää. Toinen palveli kahta asiakastaan ja toinen näpytteli antaumuksella tietokonetta kasvot minuun eli ovelle päin. Kumpikaan myyjistä ei nostanut katsettaan, kun tulin – puhumattakaan että olisi tervehtinyt. Odottelin rauhassa tiskin edessä, että näpyttelijä saa tärkeän tehtävänsä kirjoiteltua tai että toinen myyjä saa asiakkaansa palveltua.
Odottelin. Odottelin. Sisään astui toinen asiakas, nuori sievä nainen. Palvelluista asiakkaista toinen sattui olemaan tuttuni ja kääntyi sanomaan minulle jotain. Silloin näpyttelijä nosti katseensa ja kysyi vasta saapuneelta nuorelta naiselta, miten voi palvella. Ja minä, joka olin tullut varttituntia aiemmin, jäin edelleen odottelemaan.
Ellei olisi ollut jouluaaton aatto, enkä olisi töiden jälkeen kiireissäni ollut tulossa ostamaan juuri tiettyä puhelinta lahjaksi, olisin kävellyt ulos. Ehkä. Toisaalta olen kyllä vähän hidas reagoimaan. Kun nuori nainen oli palveltu, sain juuri ja juuri ostaa puhelimen välinpitämättömän ”palvelun” saattelemana. Vieläkin harmittaa, etten marssinut ulos ilman puhelinta. Tai alkanut reuhata.
En asioinut ko. liikkeessä enää koskaan. Lähipiirissäni oli tuolloin kuusi puhelimen käyttäjää, joiden ostopäätöksiä olin tekemässä. Viisas kauppias kouluttaisi myyjänsä palvelemaan hyvin myös näkymättömiä keski-ikäisiä naisia.
Kun harmituksen yli ajattelee, niin toki näkymättömyyttä voisi käyttää hyödykseenkin. Ei ole niin väliä, vaikka hiukset jäisivät joskus kampaamatta. Tai olisiko kukaan huomannut, jos olisin vaan hakenut hyllystä puhelimen ja kävellyt ulos? Jälkiä jättämättä.
Ehkä suhtaudun pitkämielisesti näkymättömänä kohteluun siksi, että olen vähän tottunut siihen kotioloissa. Olin vielä sentään hehkeä kolmikymppinen, kun lähdimme ystäväperheen kanssa Ylläkselle. Pysähdyimme ensimmäiselle huoltoasemalle parin kilometrin päässä kotoa. Mieheni tarkasti Ooppelin rengaspaineita ja pissapoikanesteitä yms. miehekästä, mitä autoille on tapana tehdä matkalle lähdettäessä. Nousin etupenkiltä ulos ja sanoin miehelleni hakevani huoltoaseman kahviosta nenäliinoja.
Nenäliinoja ei löytynyt heti, joten jouduin vähän odottelemaan. Kun tulin ulos, Ooppelia ei näkynyt missään. Ihmettelin kovasti ja kiertelin pihaa, kunnes huomasin, että Ooppeli nököttää parinsadan metrin päässä Lapintien varressa. Tupisin itsekseni rumia sanoja kävellessäni autolle. Kysyin, ajatteliko mieheni mahdollisesti matkan joutuvan nopeammin, jos hän ajaa jo vähän matkaa ja juoksuttaa minua perässä.
Oli käynyt kuulemma niin, että mieheni oli tullut autoon ja lähtenyt ajamaan. Esikoinen, joka oli tuolloin 7-vuotias, oli hädissään kysynyt, että mihin ollaan menossa. Mieheni oli vähän tiuskaisten vastannut, että no sinne Ylläkselle, kaverit menee jo edellä. Esikoinen oli varovasti sanonut, että kun äiti ei ole kyydissä... Ja paikkani oli sentään etupenkillä!
Koska mieheni olisi huomannut poissaoloni, jos lapset eivät olisi huomauttaneet? Ei koskaan? Nälän tullessa? Kuopuksen vaipanvaihtoaikaan? Naputuksen katoamiseen Ooppelin oikeasta etukulmasta?
Vieläkin mietityttää, oliko kyseessä irtiottoyritys vai tahaton unohdus. Sen jälkeen olen ollut valppaana huoltoasemilla pysähdyttäessä.
Hiihtokausi jatkuu nihkeän alun jälkeen. Alla pari kuvaa, joista ensimmäisessä olen innokkaana lähdössä ja toisessa olen juuri tullut hiihtämästä ja nojailen sippinä sauvoihin.
Silloin kun olin nuorempi (nuorihan olen toki nytkin) olin kaupungilla yli 40 vuotiaan naisen kanssa ja olimme aikeissa ylittää tietä liikenne valoissa. Punaiset paloi ja minä jäin kiltisti odottamaan kun tuttavani käveli vain yli. Hän sanoi ettei se haittaa, koska yli 40-vuotiaat naiset ovat näkymättömiä. Silloin en oikein tajunnut juttua, mutta nyt tajuan. :-)
VastaaPoistaHah, näkymättömyydestä on tosiaan myös hyötyä. Tosin kuolematon ei silti ole, joten autoja kannattaa sentään väistää :D
Poista